tiistai 16. toukokuuta 2017

Sain työpaikan!

Soihan se puhelin, vihdoin ja viimein. Sain töitä! Hermojaraastavan odotuksen jälkeen minulle soitettiin sieltä tehdastyöpaikasta, että sain vakituisen työpaikan sieltä. En ole vielä allekirjoittanut työsopimusta, mutta se tapahtuu pian ja sitten heti saman tien työtkin alkavat. Sain jo työvuorotkin tietooni, kyseessähän on siis kolmivuorotyö.

Vihdoinkin tämä pätkähommailu ja työttömänä kärvistely ja kaiken maailman te-toimistorumbat ja stressaaminen jäävät taakse! Pääsen aloittamaan ihan "oikean elämän" ja saan talouteni kuntoon. Tässä jo hikipisaroita otsalta kuivailin moneen kertaan, kun tapani mukaan tein omaa budjetointia ja laskeskelin tuloja ja menoja. Vajaan kuukauden päähän olisin selvinnyt joten kuten, mutta sitten olisikin ollut todella tiukat ajat tiedossa, kun ihan kaikki pienetkin omat säästöt on käytetty. Kovasti on helpottanut, kun mies on töissä ja tietysti suurimmaksi osaksi maksaa laskuja, mutta kyllä niitä minullakin on. Periaatteestakaan en halua pyytää keneltäkään rahaa, tai apuja omien laskujeni maksamiseen ja yhteisiinkin menoihin tietenkin haluan osallistua, joten kovasti helpottaa, kun ensimmäinen tili (vaikka sitten pienikin) ehtii tulla ennen kuin talous karahtaa ihan kokonaan kiville. Tuolla tili maksetaan kahden viikon välein. Minä en ole sitä tyyppiä, joka pystyy elämään toisen siivellä ja olen sitä karttanut viimeiseen saakka. Onneksi ei tarvitse siihen mennäkään, kun sain tämän työn!

Huh huh, kylläpä putosi iso kivi hartioilta! Työnä tuo mitä menen tekemään ei ole unelmaduunia, eikä kevyttäkään, mutta siitä viis. Vakituinen työpaikka on niin iso juttu minulle, että sitä seisoo vaikka aidanseipäänä, jos siitä saa säännöllisen palkan! :D Fyysisestä työstä on ainakin se etu, että sitä hyötyliikuntaa tulee harrastettua säännöllisesti ja kunto kohenee. Eikä todellakaan tarvitse stressata päätään työasioilla sen jälkeen, kun lähtee töistä. Työt jäävät työpaikalle ja muu aika on ihan omaa aikaa. Työmatkaankin menee vähän alle puoli tuntia suuntaansa, eli sekin on ihan ok.

Nyt sitten vaan Suomi nousuun, vienti vetämään ja teollisuuden pyörät pyörimään!

keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Puhelimen soittoa odotellen

Odottavan aika on pitkä. Piiiiiitkä. Kävin kaksi kertaa sen tehdastyöpaikan haastattelussa ja he sanoivat soittavansa vapun jälkeen joka tapauksessa. Olin jo ensimmäisen haastattelun jälkeen aika varma siitä että pääsen sinne vakituiseksi, joten ilmoitin kesätyöpaikkaan että en mene sinne. Heidän piti tietää vastaukseni pian, jotta voivat sitten jatkaa omaa hakuaan mahdollisimman pian. Nyt odottelen puhelinta vahtien tietoa työpaikasta. Stressaa. Stressaa niin paljon, että en saa tehdyksi yhtään mitään. Koko ajan on palleassa kumma tunne ja levottomuus piinaa. Siitä puhelusta riippuu niin paljon. Se kauan kaivattu mahdollisuus niin sanottuun normaaliin elämään on ihan tuossa noin, käden ulottuvilla. Olen jo mielessäni suunnitellut elämääni sen säännöllisen palkan varaan, vaikka ei pitäisikään nuolaista ennen kuin tipahtaa. Epätietoisuus on pahinta. Tulisi nyt tieto. Pelottaa, että en jostakin syystä saakaan sitä työtä ja ilmoitin jo siihen pätkähommaankin että en ota sitä vastaan. Mitäs jos jään taas tyhjän päälle..

maanantai 24. huhtikuuta 2017

Positiivista virettä ilmassa


Olen lähetellyt kovasti työhakemuksia tässä viime viikkojen aikana. Alat vaihtelevat ihan laidasta laitaan, eri alojen toimistohommia, asiakaspalvelutehtäviä, myyntitöitä, tehdastöitä. Ja nyt - sain tälle viikolle kutsun työhaastatteluun. Jipii!

Lähetin hakemuksen jo yli kuukausi sitten ja olin jo ajatellut ettei tästä(kään) paikasta kuulu mitään, mutta olin väärässä. Kyseessä olisi tehdastyö, vakituinen ja kokoaikainen. Vaikka tehdastyöskentely ei ole ihan se ykkösvaihtoehto, on se kuitenkin sillä tavalla "helppo" työ, että työpaikalta lähtiessä ei tarvitse miettiä ja suunnitella työasioita kotona. Seuraavana työpäivänä taas marssit työpisteeseesi ja hoidat hommasi siellä ja siinä se. Vapaa-aika on oikeasti vapaa-aikaa. Iso plussa tässä olisi myös taikasana "vakitunen". Ou jee, ei enää määräaikaisia sesonkihommia tai projektipätkiä. Eikä koko ajan tarvitsisi miettiä, mitä seuraavaksi. Tili tulee määrävälein ja palkalliset lomat kertyvät. Harvinaista herkkua!

Sain myös puhelun erään aiemman työpaikan pomolta, kyseessä olisi taas muutaman kuukauden kesätyö, jonne pääsisin. Kerroin hänelle, että minulla on tulossa eräs työhaastattelu tässä lähiaikoina ja sovimme palaavamme asiaan sen haastatteluni jälkeen. Eli kesäksi ainakin olisi tiedossa töitä, jos tuo tehdashomma ei jostain syystä tärppääkään. Jos käy niin, että saisin tuon tehdastyön, menen ilman muuta sinne, vaikka se määräaikainen työ olisikin vähän lähempänä ja työnä mielenkiintoisempaa, ainakin siistimpää. Arvostan sitä vakituisuutta todella paljon, tulevaisuutta on helpompi rakentaa vakaalle pohjalle. Ihan positiiviselta vaikuttaa taas vaihteeksi.

keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Työpaikkahakemuslomakkeiden logiikka

Aika useinkin olen pohtinut, miten ihmeessä saan omaa osaamistani tuotua esiin niissä nettilomakkeissa, joiden täyttämistä kukaan ei rakasta. Miten niissä persoonattomissa ja ärsyttävissä vapaiden vastausten laatikoissa saa tuotua esille sen, mikä rekrytoijaa kiinnostaa. Kuinka niissä erottuu satojen hakijoiden joukosta? Sain jonkinlaisen vastauksen ja se herätti lisää kysymyksiä. Toisto. Avainsanojen toistaminen mahdollisimman monta kertaa. Eli se hakija, joka kertoo itsestään mahdollisimman tiiviisti ja selväsanaisesti ei pääse lähellekään kärkeä, kun taas se hakija joka kirjoittaa ummet ja lammet, toistaen samoja asioita kerta toisensa jälkeen erilaisissa lauseyhteyksissä erilaisin ilmaisuin, onkin huippukandidaatti ohjelman logiikan mukaan ja on jatkoon päässeiden kärkikymmenikössä.

Jep jep, no hyvä tietää. Tämä toi ainakin omaan hakutekniikkaani muutoksen, saa nähdä onko sillä vaikutusta työnhaun onnistumiseen. Tästä lähtien ripottelen kaikki mahdolliset avainsanat joka ikiseen vastauslomakkeen kohtaan, minne ne saa ympättyä edes vähänkään järkevästi. Tähän saakka olen yrittänyt säästää rekrytoijan aikaa ja olen kertonut itsestäni tiiviisti, selkeästi ja toistamatta itseäni turhaan, mutta kun sillä taktiikalla en ole saanut yhtä ainoata kutsua haastatteluun, niin eihän se sitten toimi. Ja syykin tosiaan selvisi. Todennäköisesti hakemuksiani ei ole lukenut kukaan. Siis ihminen. Ohjelmoitu ja optimoitu automatisoitu lomakeohjelmisto on laittanut ykköset ja nollat jonoon ja todennut, että tämä tyyppi lokeroidaan mappi ööhön. Adjö.

Reilua? Minusta ei ole. Tehokasta? Ehkä, mutta minkä kustannuksella? Saadaanko hakijoista poimittua parhaat työntekijäkandidaatit, vai parhaat puppugeneraattorit? Inhimillinen tekijä jää puuttumaan siitä välistä, ja minun mielestäni se on juurikin se tärkein suodatin, joka työnhaussa(kin) pitäisi huomioida. Tietysti kun nykyään työnhakijoita on paljon, pitää hakijat jotenkin valikoida, ymmärrän.. mutta pitäisiköhän kuitenkin pyrkiä panostamaan enemmän kasvotusten tapahtuviin haastatteluihin, ennemmin kuin kylmään automatiikkaan ja tilastoihin.

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

I'm back!

Täällä taas. Talven ajan oli kiva olla töissä, oli joka päivä mielekästä tekemistä. Tein työni tunnollisesti ja hyvin, sain kehuja ja työkaveritkin kovasti toivoivat että olisin saanut jatkaa. Vaikka kuinka yritin olla optimistinen ja ajatella positiivisesti, että rekrykoulutuksen jälkeen olisin saanut työsopimuksenkin, niin taas piti pettyä. Työnantajan tarve oli loppujen lopuksi vain projektiluontoinen ja tällä rekrykoulutuksella saatiin pätevä tekijä edullisesti. Ei voi mitään, uutta matoa koukkuun.

Vaikka pakko on kyllä myöntää, että vaikka työttömyys onkin jo sinänsä tuttu olotila, eikä enää tässä vaiheessa niin suuri kriisi, kuin mitä se oli joskus työttömyysurani alkuvaiheissa, koin pienimuotoisen toivottomuus-vittuuntumis-haistakaapaskakokovaltiovalta -kriisin. Siis että taas meni pieleen. Taaskaan en saanut töitä. Taas joutuu loputtomaan hakemusruljanssiin. Taas minua käytettiin hyväksi. Taas olin liian sinisilmäinen ja nenästä vedettävä. Taas pitää selitellä sukulaisille ja kavereille, että työt loppuivat. Taas minä. Taas ja taas ja taas. Taas. Prkl.

Tein taas päivitetyn version CV-nettiin. Sieltä on tullut kaksi kertaa sähköpostia jonkin amerikkalaisvalmisteisen sähkölaitteen myyntityöstä. (Pölynimuri?) Kerran on myös soitettu erään pölynimurivalmistajan edustajan toimesta, josko myyntiedustajan työt kiinnostaisivat. Ihan huvin ja urheilun vuoksi sovin haastatteluajan, vaikka en todellakaan ole kiinnostunut pölynimuri kainalossa ovelta ovelle ravaamisesta. Halusin lähinnä vain jotakin ohjelmaa työttömän arkeen ja edes jotain treenikokemusta työhaastattelussa olemisesta. Niitä kun ei ihan ruuhkaksi asti ole ollut. Ilmeisesti olen kiinnostava henkilö pölynimurikauppiaiden mielestä. Onhan sekin kai jotakin..

Työhakemusten väsäämistä. CV:n päivittämistä. Työpaikkailmoitusten selaamista. Sitähän se arki taas on.

maanantai 24. lokakuuta 2016

Never say never

Tsuippadui. Niin kovasti kun minä taannoin mieleni pahoitin tuosta orjatyödiilistä, jonka haastattelussa kävin.. Olla nyt muka rekrykoulutuksessa työttömyskorvauksella töissä tehden täyttä häkää samaa työtä mitä palkalliset työntekijätkin tekevät - eikä ole mitään takeita siitä, että rekrykoulutuksen työjakson jälkeen saisi ihan oikeitakin töitä. Sellaisia mistä maksetaan ihan oikeaa palkkaa. Joo, no eipä pidä koskaan sanoa ei koskaan. Taas kerran tuli todettua tuokin sanonta todeksi. Tässä sitä ollaan, töissä halpana työntekijänä, ahkeroimassa työpaikassa josta ei tiedä yhtään, onko edessä loistava tulevaisuus, vai näkyykö se kumminkin vain peruutuspeilistä.

Ei oikein työnhaku edisty, vaikka olinkin jo suhteellisen toiveikas, kun pääsin ensimmäisestä hakuvaiheesta jatkoon pariinkin paikkaan. Innostus ja toivonkipinät hiipuivat sitä mukaa, kun taakse jääneiden päivien määrä vain kasvoi ja kasvoi - eikä taaskaan tärpännyt. Yhdestä paikasta sentään jo jaksoivat ilmoittaa, että valitettavasti minua ei valittu töihin, mutta nämä useammat muut hakemukset edelleenkin vain roikkuvat ilmassa. Turhauttavaa.

Tuumailin, että ehkä tämä turhauttava työnhaku on sittenkin vieläkin tympeämpää, kuin ihan oikeiden töiden tekeminen, vaikkei siitä rahaa oikein tulekaan. Onpahan jotakin mielekästä tekemistä, saa kontakteja, ohessa jopa oppii taas jotakin uutta, eikä kukaan loppupeleissä tiedä, että jospa vaikka kuitenkin tuosta vielä poikisi ihan oikea työsopimuskin, vaikka sitten määräaikainenkin. Nielin kiukkuni, otin härkää sarvista ja toivon parasta.

Työnantaja siis valitsi minut siitä x henkilön joukosta, joita hän harkitsi ja haastatteli. Tietysti se on hyvä tunne, että tulee valituksi. :) Teen nyt hommani niin hyvin kuin mahdollista ja hoidan asiat omalta osaltani niin, että työnantajalla on koulutusjakson jälkeen sellainen fiilis, että hän haluaa palkata minut. Tai mielummin vaikka jo ennen koulutusjakson päättymistä, sekin on teoriassa mahdollista.

Virallisesti olen siis edelleenkin työttömien kirjoilla, kun en ole työsuhteessa, mutta voihan sitä vaikka itsekseen kuvitella päässeensä jo työttömyyden kurimuksesta pois. Pidän kumminkin vielä silmät auki muidenkin työpaikkojen suhteen, sillä minulla on oikeus lähteä tuosta rekrykoulutuksesta pois, jos saan työpaikan muualta. Siinä vaiheessa voi toki myös ottaa harjoittelupaikan pomoon yhteyttä ja kysäistä, että mitenkäs hän haluaa nyt toimia - tehdäänkö työsopimus vai lähdenkö toisen yrityksen leipiin. On hyvä että työnantaja tietää tuon itsekin, joten saattaahan se vähän olla kannustimena että jos olen hänen mieleensä, niin kannattaa tarjota töitä, etten vain lähde muualle. Olettaen tietenkin että työpaikalla on ihan oikea tarve ja resursseja palkata töihin.

Katsotaan nyt tämäkin kortti. Jospa se työpaikka löytyy tällä tavalla. Ei voi tietää.. :)

maanantai 10. lokakuuta 2016

Nopea vastaus on aina 10+

Nytpä täytyy heti kirjoittaa päivitys blogiini, kun tapahtui todella poikkeuksellinen juttu. Hain erästä työtä ja lähetin hakemukseni sähköpostilla tänään. Ala ei ihan omaani ollut, mutta työ itsessään liittyi myyntiin, jota olen tehnyt paljon. Olin pudota penkiltäni, kun puoli tuntia hakemuksen lähettämisen jälkeen sain jo vastauksen. Viesti oli lyhyt ja valitettavasti kannaltani kielteinen: "Hei Xxx, Kiitos mielenkiinnostasi avoinna olevaa xxx:n tehtäväämme kohtaan. Valitettavasti alalla jo olleita on hakijoiden joukossa riittävästi joten suoritamme valinnan heidän kesken. Ystävällisin terveisin: Xxx"

Vastaus oli nopea, lyhyt, selkeä, nopea, tiivis, sanoinko jo nopea...  Puoli tuntia hakemuksen lähettämisestä olin jo saanut vastauksen, eikä minun enää tarvitse miettiä ja arpoa asiaa, käyttää aikaani siihen että pohdiskelen miten pärjään hakuprosessissa ja valmistautua henkisesti mahdolliseen haastatteluun. Olin niin iloinen nopeasta vastauksesta, että paikan saamatta jääminen ei hirveästi jäänyt harmittamaan. Vastasinkin tuohon mailiin ja kiitin nopeasta vastauksesta. Muutkin voisivat ottaa oppia tästä! Ja mikä mielikuva minulle jäi kyseisestä yrityksestä? Positiivinen, asiallinen, ripeä, ammattitaitoinen, luotettava.. listaa voisi jatkaa kolmen sivun verran. Hakemukseeni vastannut henkilö oli lukenut hakemukseni ja ansioluetteloni, todennut että en ihan ole siinä joukossa jonka pyytävät jatkohaastatteluihin ja mikä tärkeintä: ilmoitti siitä minulle välittömästi! Ei vaatinut hurjia ponnisteluja lähettää tuo muutaman rivin vastaus sähköpostilla ja homma on hoidettu minun nähdäkseni kiitettävin arvosanoin. Vau! Tätä ei todellakaan tapahdu ihan joka päivä, eikä edes puolen vuoden välein!

torstai 6. lokakuuta 2016

Hyväksikäytön piirteitä, vai aito työllistymismahdollisuus?

Kävin tällä viikolla eräässä työhaastattelussa. Kyseessä oli erääseen rekrykoulutukseen liittyvä hakemusprosessi, jossa oli löytynyt minusta kiinnostunut työnantaja. Kyselin jo heti asiasta ilmoittaneelta koulutusfirman henkilöltä, että onhan tässä nyt sellainen työnantaja, jolla on myös aito tarve palkata uusi työntekijä tämän useamman kuukauden mittaisen harjoittelujakson jälkeenkin. Ei tietenkään voinut varmaksi luvata, mutta aiemminkin samalle työnantajalle oli työllistynyt ihmisiä heidän kauttaan. Olen korostanut, ja korostin taas että ensisijaisesti etsin vakituista työsuhdetta. Juu juu, määräaikaisetkin työsuhteet ovat aina plussaa ja vievät elämässä eteenpäin - totta, mutta kun takana on jo kymmenkunta vuotta pätkähommia ja työttömyyttä, niin ihan aikuisten oikeasti haluan jo vakautta elämääni. Puhumattakaan siitä, että työttömänä tai määräaikaisessa työsuhteessa on ihan turha mennä pankkiin keskustelemaan asuntolainan otosta, tai neuvotella autokaupassa osamaksujärjestelyistä.

Olin toiveikkaan utelias ja innostunut kyseisestä työstä. Haastattelussa työnantaja vaikutti myös kiinnostuneelta minusta, mutta töitä ei luvannut kuin lyhyen jatkon itse koulutusjakson jälkeen, noin kuukauden jälkihoidon verran itse hektisen projektin jälkeen. Eli se siitä "aidosta tarpeesta". Heidän aito tarpeensa on saada työntekijä edullisesti (koulutusfirmalle maksettava könttäsumma) hoitamaan erittäin vaativaa ja kiireistä projektia vajaaksi puoleksi vuodeksi. Minä itse saan tuolta ajalta saman korvauksen kuin työttömänä ollessani, eli perusäivärahan ja kulukorvauksena 9€/työpäivä. Jos työnantaja edes vihjaisisi, että heillä olisi ehkä tarvetta palkata vakituiseksi tuon jakson jälkeen, olisin jo innoissani raapustamassa nimeäni papereihin, mutta ei.. Kysyin asiaa ihan suoraan ja vastauksena sain että ei hän lupaa mitään, ja että joskus on jotain määräaikaisia työsuhteita solmittu tällaisten jälkeen. Määräaikaisia työntekijöitä heillä on muutenkin paljon.

Ymmärrän kyllä, että ei tietenkään voi luvata varmaksi mitään, mutta jos heillä ei käytännössä ole tarvetta työntekijälle kuin tuon projektin ajaksi, niin aika heikolta näyttää. Ja jos vakituisia ei muutenkaan ole tapana palkata, niin.. Talouteni saattaisi vielä kestää tuon peruspäivärahalla kitkuttelun ensi kevättalveen saakka, jos tiedossa olisi sen jälkeen vakituinen työpaikka täydellä palkalla, mutta nyt ei kuulostanut siltä. Tulee mieleen että tässä nyt saatetaan hyödyntää työvoimakoulutuksen nimissä edullisesti ammattitaitoista ja pätevää työvoimaa kiireelliseen projektiin, mutta tarkoituksena ei välttämättä edes ole palkata henkilöä töihin jakson jälkeen. Tässä nyt on vielä tilanne auki, työnantaja haastattelee vielä joitakin henkilöitä ja minullakin on pari työnhakuprosessia vakituisiin työpaikkoihin vahvasti päällä. Plus tietenkin koko ajan lähettelen uusia hakemuksia. Pidän itselleni peukkuja, että pitkälläkin tähtäimellä paras mahdollinen vaihtoehto toteutuisi. On se sitten vakituinen työpaikka nyt syksyllä, tai koulutuksen jälkeen kitupalkalla täyttä työtä tehneenä saatu vakituinen työ.

Jotenkin tässä nyt vain alkaa työttömän kärsivällisyys olla koetuksella, kun televisiosta tulee tuutin täydeltä asiantuntemattomia ja käsittämättömiä lausuntoja työttömistä, työttömyyden syistä ja syyllistäviä suunnitelmia työttömyysturvan heikennyksiin. Aina vaan kummallisemmiksi käyvät ideat ja menetelmät. Omasta mielestäni olen ollut nöyrin mielin ja joustanut työnantajien suuntaan joka kohdassa. Tehnyt työaikajoustoja, hoitanut asioita jotka eivät edes kuuluisi minulle vaan esimiehilleni, hengittänyt syvään ja laskenut kymmeneen, kun ilmoitetaan että nyt on kaikilla palkatonta vapaata viikko, elätellyt toiveita määräaikaisen työn jatkumisesta vakituisena, mutta kerta toisensa jälkeen joutunut pettymään, kun tarvetta on ollut vain sille lyhyelle pätkälle. Työttömänä olen kiltisti käynyt työkkärin kursseilla, lähettänyt hakemuksia joka ikiseen järkevältä kuulostavaan työpaikkailmoitukseen, lähetellyt avoimia hakemuksia, kysellyt kavereilta, huhuillut somessa, pitänyt silmät ja korvat auki - vaan mikä on tulos? Pätkähommia pienellä palkalla, työttömyyttä kun en enää lähde hakkaamaan päätäni puuhun epämääräisissä puhelinmyyntifirmoissa, tai omalla vastuulla täydellä provisiolla kiertämään pitkin maata jotakin tuotetta kaupustelemassa. Työpaikka sadan kilometrin päässä ei tule kysymykseen ajankäytöllisistä syistä ja työn perässä en voi muuttaa, tai puolisollekin pitäisi löytyä samalla töitä.

Alkaa riittää tämä nöyristely ja mateleminen jonkin paremman toivossa. Siksi selkä suorana haastoinkin tuota työhaastattelijaa kertomaan työstä ja työntekijän tarpeesta tarkemminkin. Siksi en enää jaksaisi kituuttaa toimeentulon rajamailla tehden vaativaa työtä puolta vuotta vain saadakseni loppupeleissä vain lämmintä kättä ja suuret kiitokset hyvin tehdystä työstä. Siksi uskallan asettaa tähtäintä korkeammalle ja jatkossa sivuuttaa pilipalihommien hakemisen kokonaan. Siksi että olen osaava, pätevä, ammattitaitoinen, eikä työttömyys määrittele minua johonkin huonompaan kastiin. Minulla on oikeus saada kunnon työtä, ja etenkin saada siitä työstä sellaista palkkaa että sillä tulee toimeen. Ei minun tarvitse pyydellä olemassaoloani anteeksi, eikä suostua ihan mihin tahansa.

torstai 29. syyskuuta 2016

Toivonkipinä, ehdolla kahteen työpaikkaan!

Viimeksi kirjoittelin taas eräästä hakemustehtailupäivästä. Tuon jälkeenkin (ja myös ennen) olen lähetellyt työhakemuksia, mutta juuri tuon kirjoituksen hakemuksista poiki pääsy (sen kakkospaikan) jatkoon, eli juuri siihen mihin arvelinkin olevan parhaimmat mahdollisuudet. Nyt pitää polkaista vetävä videohaastattelu, aikaa on onneksi vielä pari päivää ja ohjelma on sama minkä kanssa tappelin aiemminkin (raportti taistelustani täällä: Videohaastatteluvastauksen videointi ), eli tekniset temput ovat jo hanskassa. :) Tuo työ oli erään rekryfirman kautta haussa ja kävipä sitten niin hauskasti, että saman firman eri toimipisteen työntekijä oli bongannut minut erääseen toiseen työpaikkaan liittyen. Itse työ on itse asiassa pitkälti samanlaista kuin tuo ensimmäinenkin, mutta firma on eri. Olen siis nyt päässyt ensimmäisen karsintavaiheen yli jatkoon jo kahteen työpaikkaan. Jipii! :) Jospa se onni vihdoinkin potkisi oikeaan suuntaan!

Olotila on jo tässä vaiheessa jotenkin keventynyt ja takaraivossa kipinöi pieni toivonkipinä, että se vakituinen ja täysiaikainen työpaikka on käden ulottuvilla minullekin. Ihan tässä lähitulevaisuudessa jo, ihan jo tämän vuoden aikana, ennen lumia jopa.. Mahdollisuus päästä taas normaaliin elämään kiinni, mahdollisuus elää! Ja samalla yritän muistuttaa itselleni, etten vain nuolaise ennen kuin tipahtaa.. pettymys on raju, jos jäänkin ilman työtä.

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Kolmen hakemuksen päivä

Olen ollut tänään oikein erityisen ahkera ja tein kolme työhakemusta. Niistä ensimmäinen oli vähiten kiinnostava, mutta ihan mukiinmenevä paikka. Luultavasti en pääse sinne, koska työnkuvaus liippaa vähän oman osaamisalueeni ulkopuolelta, mutta toisaalta periaatteessa ihan mahdollinen, jos ovat sillä asenteella liikkeellä että hyvälle tyypille voi vähän hommia opettaakin, jotta pääsee alkuun. Ei se nyt mitään rakettitiedettä siltikään ole. Toinen hakemus oli sellaiseen työhön, jota olen aiemmin tehnytkin eri työnantajan palveluksessa vähän aikaa. Aika todennäköisesti sieltä tulee ainakin puhelu ja ehkä haastattelupyyntökin. Pidän aika todennäköisenä, että jopa saisin sen työn, sillä oma osaamiseni täsmää täysin haettuun työntekijäprofiiliin.(Yritän ajatella nyt positiivisesti, huomaattekos!) Kolmas hakemukseni oli ehkä kiinnostavimpaan työhön tällä kerralla. Siinä hyppäisin ihan uudenlaiseen työnkuvaan, eli uutta ja ihmeellistä opeteltavaa olisi paljon, mutta taustani ja persoonani sopisi työhön mainiosti. Soitinkin ilmoituksessa mainitulle henkilölle ja hän vaikutti kiinnostuneelta. Nyt sitten taas niitä peukkuja pystyyn!

Huomenna menen paikalliseen TE-toimistoon, jossa järjestetään infotilaisuus eräästä rekrykoulutuksesta. Mieluiten menisin suoraan töihin, mutta jos koulutuksen kautta oikeasti saisi töitä ja jonkinlaista lyhyttä täsmäkoulutusta kyseiseen työhön, niin käy sekin. Tässä kun jo puolivakavissani harkitsin ammattikorkeakouluun hakemistakin, eri linjalle mistä valmistuin viisi vuotta sitten. Vielä ehtisi tämän vuorokauden puolella vääntää nettihakemuksen, mutta... Ei se loppujen lopuksi taida olla vaivan arvoista. Kyllä tällä työ- ja opiskeluhistorialla on pakko saada töitä ilman kokonaisen uuden tutkinnon hankkimistakin. Ja hei, kolme vuotta hiki päässä opiskelua, eikä sekään taas käytännössä takaa yhtään mitään enempää, kuin mitä minulla tällä hetkellä on esittää. Kiitos, mutta ei kiitos.