torstai 18. tammikuuta 2018

Ulkona ollaan

Jotenkin se koko toiveikas joulunodotus vaihtui tappotylsäksi tammikuuksi. En ole jaksanut avautua edes siitä aktiivimallikeskustelusta, mitä tässä nyt on käyty. Mistään hakemastani paikasta ei kuulunut yhtään mitään. Kyselin jouluviikon perjantaina siitä työpaikasta, josta oli luvattu tehdä päätöksiä jouluun mennessä. Oli vähän hölmö fiilis sen puhelun jälkeen. Sain ongittua vähän välttelevän oloiselta haastattelijalta seuraavat tiedot: minun kohdallani ei oltu tehty vielä päätöstä, suosittelija oli kyllä kehunut kovasti, tekisitkö vielä tämän videohaastattelun uudestaan, työ alkaisi tammikuun lopussa. Jäi tosi kumma fiilis. Jotain siinä nyt on, kun alunperin työn olisi pitänyt alkaa jo joulukuun alussa, sitten joulukuun puolivälissä, tammikuun alussa ja nyt tammikuun lopussa. Itse asiassa samaan paikkaan on taas uusi rekry käynnissä, viimeinen hakupäivä helmikuun puolella. Tooooosi outoa. Noinkohan tuo on työpaikkanakaan kovinkaan järkevä, jos kerran jo itse rekryprosessi menee näin oudoksi. En sitten saanut sitä linkkiä luvattuun uusintavideohaastatteluunkaan.

Noh, nyt on mentävä. Päätin lopettaa syksyllä töissä ollessani aloittamani kuntosalijäsenyyteni, kun menoista pitää karsia. Sain sovittua tapaamisen tälle päivälle. On muuten vaikeaa irtisanoa kuntosalijäsenyyksiä! Ilmeisesti työttömyys on kumminkin sen verran hyvä peruste, että homma onnistuu. Jos ei kerran ole rahaa ylimääräiseen, niin sitä ei vaan ole. Ja mikä sitten on ylimääräistä? Oman kunnon ylläpitäminen ei ole turhaa, eikä ylimääräistä, mutta pitää siirtyä ilmaisiin keinoihin. Ulkona liikkuminen tekee muutenkin hyvää. Vaikka ihan pihallahan tässä tuntuu olevan vähän kaikesta muutenkin tässä yhteiskunnassa.. :D

maanantai 18. joulukuuta 2017

Jouluviikolla on työpaikkatoiveita ilmassa!

Eräästä työpaikasta tuli väliaikatietoa, ovat soittaneet suosittelijalleni ja tekevät päätöksiä ennen joulua. Sinne otetaan samalla kertaa useampia uusia työntekijöitä vakituiseen ja kokoaikaiseen työsuhteeseen. Jos minut valitaan mukaan, työ alkaa heti tammikuussa. Nyt vain peukkuja pystyyn, työpaikka olisi ihan paras joululahja!

Hain myös erääseen rekrykoulutukseen, joka alkaisi noin kuukauden kuluttua. Kyseessä on siis noin puolen vuoden mittainen sopimus, jonka aikana työskennellään jossakin yrityksessä (työttömyyskorvauksella jonka muutenkin saisi, lisättynä 9€ päivärahalla ja mahdollisesti muillakin pienillä lisäkorvauksilla) ja käydään koulutuspäivillä. Aiemmasta rekrykoulutuksesta jäi vähän kurja fiilis, kun koulutusjakson jälkeen työsuhdetta ei sitten solmittukaan yhteistyöyrityksen kanssa. Tuumailin kuitenkin, että hommahan riippuu siitä, minkälaisesta yrityksestä on kyse ja että onko heillä ihan oikea tarve saada vakituinen työntekijä, vai ainoastaan edullinen määräaikainen tekijä. Onhan tuossa hyvänä etuna se, että töitä voi hakea rekrykoulutuksen aikanakin ja jos töitä sattuisi saamaan, on oikeus keskeyttää koulutus ja mennä töihin. Voi myös kertoa tilanteesta yhteistyöyrityksessä ja tiedustella, olisiko heillä halukkuutta palkata sinne töihin, ennemmin kuin päästää hyväksi todettua työntekjää muualle. Yhteistyöyrityksille kyllä on kerrottu siitä, että koulutukseen osallistujalla on oikeus mennä muuallekin töhin kesken kaiken, jos töitä sattuisi saamaan, joten yllätyksenä se ei tulisi.

Naputtelin taas uusiakin työhakemuksia. Yritän pysyä positiivisena ja ajatella iloisia ajatuksia!


Päivitys 21.12.2017 klo 12.40

Torstai, yli puolenpäivän jo.. Ihan hirveän stressaavaa tämä odottaminen! Loppuviikkoa kohden mennessä en oikein osaa keskittyä mihinkään, koko ajan ajatukset ovat siinä mahdollisessa uudessa työssä, josta luvattiin tehdä päätöksiä tällä viikolla. Se on kumminkin niin iso asia elämässä, että saa vakituisen työpaikan, että tietoa siitä odottaa kuin kuuta nousevaa. Ja kun ovat kerran soittaneet suosittelijallenikin, niin luultavasti pitävät minua ihan varteenotettavana ehdokkaana. Toivon ja toivon ja toivon ja toivon ja..

keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Päätös tuli ja päivystys jatkuu

TE-toimisto on vihdoin selvityspyynnön käsiteltyään suuressa viisaudessaan päättänyt, että tuen maksamiselle ei ole estettä. Kylläpä helpotti. Tätä päätöstä odotellessani olen edelleenkin jatkanut jokapäiväistä päivystämistäni, no okei, arkipäivisin vain. Päivystämiseksi tätä voisi sanoa, kun koko ajan odottaa yhteydenottoa työnantajilta tai työkkäristä. Voi sitä harmituksen määrää, jos joku hakemani työ menee sen takia ohi, että en ole ollut tavoitettavissa, jos joku yrittää soittaa. Päivystysvuoroni alkaa aamulla 9 aikaan ja päättyy suunnilleen 17 maissa. Päivystyksen ohella yritän suorittaa kotiaskareita ja vuodattaa sydäntäni ja sieluani uusiin hakemuksiin. Jatkuva hälytystila stressaa, mutta ei tässä voi muutakaan. Tässä hommassa ei lomia myönnetä. Ulkopuolisen silmin tämä vaikuttaa ehkä helpolta ja leppoisalta lorvimiselta, mutta ei tämä sellaista ole. Tai ehkä se jollekin on sitä, mutta minun luonteellani se ei onnistu. Sen verran on selkärankaa, että jotakin pitää koko ajan yrittää keksiä. Selaan työpaikkailmoituksia ja kirjoitan hekamuksia. Teen kaikenlaisia työpaikkahakuvahteja eri paikkoihin, Oikotielle, Monsteriin, jne. ja niiden perusteella tulevia työpaikkailmoituksia sitten selailen toivonkipinä sydämessä ja teen hakemuksia.

Kohta on joulu. Ehkä ne välipäivät voisi ottaa vähän rennommin, hengähtää hetkisen. Ei silloin kai mikään yritys kumminkaan rekrytointeja tee. Positiivista tuon TE-toimiston päätöksen lisäksi on myös se, että edellisessä työssä saamani vammat ja kivut ovat poissa, olen ihan kunnossa. Onneksi ei tullut mitään pysyvää vaivaa, se tässä kai on kumminkin kaikkein tärkeintä.

maanantai 27. marraskuuta 2017

Odotan ja odotan ja odotan..

Odottelen TE-toimiston päätöstä oikeudestani työttömyysetuuteen. Sieltä kyseltiin syytä ja todistusta koeaikapurkuun ja sitä että kenen puolelta työsuhde päätettiin. Töistä sain verokorttini lisäksi vain työtodistuksen, johon oli merkitty työnantajan nimi, oma nimeni ja henkilöturvatunnukseni, työssäoloaikani, työnimikkeeni ja alle päiväys ja työnantajan edustajan allekirjoitus. Työsuhteen päättymisen syy -sarake ja arvostelusarakkeet oli vedetty kuulakärkikynällä yli. Ihan tyhjänpäiväinen paperi ihan millä tahansa mittarilla tarkasteltuna. Se herättää enemmän kysymyksiä, kuin antaa vastauksia, jos esitän sen seuraavassa työhaastattelussa, eikä edes TE-toimisto saa siitä haluamaansa vastausta. Skannasin sen kumminkin ja liitin TE-toimiston kyselyyn. Lisäksi kirjoitin oman näkemykseni asioiden kulusta. Saa nähdä mitä ovat mieltä.

Työnhakurintamalla on nyt joku kummallinen suvantovaihe. Pääsin muutamaan työhaastatteluun jokin aika sitten ja asioiden etenemisestä luvattiin ilmoittaa pian, mutta ei ole kuulunut mitään. Yhteen haastattelijaan olin tässä yhteyksissä, mutta yrityksessä taitaakin olla joku siirtymässä sisäisellä siirrolla siihen paikkaan mitä hain, ja tilanne on jäissä. Ihmettelen vaan, että jos siellä on joku kiinnostunut ja hänet on siihen päteväksi todettu, niin miksi pitää muita hakijoita roikkumassa? No, ei voi tietää kaikkia kuvioita.. pitää vain toivoa parasta. Se olisi kuitenkin ykköspaikka, ainakin näistä missä olen haastatteluissa käynyt.

Odottelen myös vastauksia niihin muihin hakemuksiin, mitä olen lähettänyt. Kun saisi edes sitten sen vastauksen, jossa kerrotaan ettei valinta nyt tällä kerralla kohdistunut minuun, niin tietäisi lopettaa odottamisen sen paikan osalta. Mutta ei.. odottaminen vain jatkuu. Samoin kuin uusien hakemusten huolellinen kirjoittaminen ja viilailu ja viimeistely, ja lopulta lähettäminen suurten toiveiden siivittämänä. Kun jo melkein voi kuvitella, minkälaista juuri siellä olisi olla töissä ja minkälaisia työtehtäviä saisi tehdä - ja sitten ravistaa itsestään moiset ajatukset. Turhia toiveita ei kannata herättää, kun on joutunut pettymään jo niin monta kertaa. Tämä odottamisen sietämätön keveys.. todella rasittavaa.

tiistai 7. marraskuuta 2017

Työttömänä taas kerran

Rosvosektorin kautta lähtöruutuun, olen taas työtön työnhakija. Tai virallisesti en ihan vielä, olen vielä sairaslomalla hetken, mutta sen päätyttyä. Että mitäkö tapahtui? Sitäpä tässä ihmettelen vähän itsekin, mutta hommahan meni jotakuinkin näin: Kroppa alkoi vähitellen kipuilla fyysisessä työssä ja pitkään sinniteltyäni työterveyslääkäri määräsi olemaan rasittamatta itseäni ja kirjoitti minulle puolentoista viikon sairasloman. Sen lopussa kipu ei ollut vielä kokonaan poissa ja lääkäri määräsi jatkotutkimuksia ja lisää sairaslomaa. Jatkotutkimuksista ei selvinnyt kivun syytä ja lääkäri määräsi lisää tutkimuksia, lähetteen erikoislääkärille ja jatkoi sairaslomaa. Tässä vaiheessa olin ollut sairaslomalla kolme viikkoa ja ilmoitin vielä tästä yhdestä lisäviikosta työpaikalleni. Sitten soi puhelin; koeaikapurku ja pyydettiin palauttamaan avaimet mahdollisimman pian. Että silleen. Työsuhde sentään jatkuu sairasloman loppuun saakka ja pääsen vielä käymään sen aikana lääkärin määräämissä lisätutkimuksissa ja erikoislääkärin vastaanotolla. Koeaikaa olisi sairasloman jälkeen ollut jäljellä enää viikko. Saman verran olisi ollut aikaa siihen, että olisin päässyt ansiosidonnaiselle päivärahalle.. Yksi viikko.

Mitäkö tästä opin? Koeaikana en todellakaan enää valita minkäänlaisia kipuja tai sairauksia. En vaikka esimerkiksi jalka olisi irti poikki! Nappaan sen vain kainaloon ja sanon että ei tunnu missään ja jatkan hommia. Ottaa päähän, koska kerroin esimiehelle kivusta ja pyysin pariinkin otteeseen että voisinko siirtyä toisenlaiseen työpisteeseen, jossa tehtäisiin sellaista työtä mikä ei rasittaisi samalla tavalla, mutta se ei onnistunut. Minun piti pysyä siinä työssä mitä tein ja kipu tuli koko ajan pahemmaksi ja pahemmaksi. Sinnittelin töissä ihan väkisin, kunnes mietin että kannattaakohan työn takia itseään rikkoa pahemmin ja suostuin jäämään sairaslomalle, jota lääkäri oli jo aiemminkin ehdottanut. Vähän pelkäsin seurauksia siitä että jos jään sairaslomalle koeaikana, mutta en ihan oikeasti uskonut, että sen takia minut irtisanottaisiin, sillä työnihän olin tehnyt hyvin ja tulin työkavereiden kanssa hyvin toimeen. Tästä taas viisastuin..

Nyt pitää sitten vain toivoa, että kivun syy ei ole mikään kovin vakava ja että se menee ohi. Olisi tosi kurja juttu, jos tästä vielä kirsikkana kakun päälle jää joku pysyväkin vika. Pitää myös toivoa, että TE-toimisto ei ala vänkäämään karenssia. Ei kai, en minä tätä ole itse aiheuttanut. Jos jotakin positiivista pitää etsiä, niin kyllähän tuo työ oli fyysisesti raskasta ja likaista, joten jospa se onni vihdoinkin potkaisee ja saan jonkun kivemman työn tähän tilalle. Toivossa on hyvä elää ja hakemuksia liikkeelle sitten vaan!

sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Ajatuksia parin kuukauden töissäolon jälkeen

Nyt on ihan eri fiilis tavata ihmisiä, kun voi kertoa olevansa töissä. Vaikka työttömyys ei suurimmaksi osaksi johdu työttömästä henkilöstä itsestään, niin ei sitä silti haluaisi mainostaa. Huomaan olevani parin kuukauden töissäolon jälkeen edelleenkin varpaillani. Vaikka työsuhde on vakituinen, on takaraivoon iskostunut ajatus siitä, että mikään ei ole pysyvää - työttömyys voi kolahtaa omalle kohdalle koska tahansa, lukee työsopimuksessa mitä tahansa.

Työntekijäksi sopeutuminen ei olekaan ihan niin helppoa kuin luulisi, kun takana on työttömyyttä ja pätkähommia vuosikausien ajalta. Sitä miettii käytettyä työaikaa ja siitä saatua rahallista korvausta. Kun on tottunut elämään vähillä varoilla, voisi hyvinkin kuvitella tekevänsä vaikkapa sitä paljon puhuttua nelipäiväistä työviikkoa ja silti pärjätä siitä saadulla tulolla ihan hyvin.

Jotenkin on tosi vaikea totuttautua siihen, että palkka tulee tilille kaksi kertaa kuukaudessa ja että jo se yksi palkkaerä on isompi kuin työttömänä koko kuukaudelle saatu työmarkkinatuki. Ihan hullua. Laskeskelen tuloja ja menoja hiki päässä ja jotenkin aina unohdan, että kuun toisella puoliskolla tulee vielä toinenkin tili. Hämmennyn kovasti, kun ei tarvitsekaan venyttää viimeisiä senttejä ruokakaupassa loppukuun ajan. On tämä ihmeellistä. Ei tässä silti mitään huimia hetken huuman hankintoja tule tehtyä, toki pitää sanoa, että auton huoltoon ja korjaamiseen meni iiiiso summa rahaa, kun sen viimeinkin pystyi tekemään. Samaten oli pakko hankkia uusi pyykkikone, sekin nieli rahaa. Nämä ja pari muuta vähän isompaa hankintaa notkahduttivat tilin hetkellisesti lähelle nollaa, mutta kun yleisesti ottaen tulot ovat isommat kuin menot, niin tilanne tasaantui. Mutta ei tämä ex-työttömän ajatusmaailma millään meinaa taipua siihen, että ihan oikeasti tulen taloudellisesti toimeen ilman stressiä. Ja saamani palkka nyt ei kumminkaan ole mikään huippupalkka,(ykkösellä alkaa,) mutta sellainen että sillä elää. Ja kuitenkin tällä hetkellä olen vielä harjoittelijan statuksella, jonkin ajan kuluttua sekin muuttuu ja se näkyy myös tilissä hieman parempana ansiona.

Työ itsessään on fyysisesti raskasta ja vuorotyöhön sopeutuminen on vielä pahasti työn alla.. saa nähdä onnistuuko se ollenkaan. Tsemppaan kovasti ja ihan helpolla en periksi anna. Työkaverit ovat kivoja ja yhteishenki on hyvä, minut on otettu mukaan tosi hienosti. En ole vielä uskaltanut tosissani haaveilla palkallisesta kesälomasta ensi vuonna, joka kyllä tulee, jos olen vielä töissä siihen saakka. Takaraivossa kun se työttömyyspeikko kummittelee edelleenkin.. että mitäs jos.. Saas nähdä että koska se sieltä lähtee.

Yleisesti ottaen on positiivisempi olotila, löytyihän se vakituinen työpaikka monen vuoden jälkeen. Tuntuu että on jokin oma paikka elämässä, vaikka olihan se työttömänä ollessakin. Nyt on kumminkin joku paikka minne mennä viitenä päivänä viikossa ja tuntuu hyvältä olla osa tuottavaa yhteiskuntaa. Toivottavasti mahdollisimman moni muukin työtön saisi kokea saman mahdollisimman pian. Uutisissa kehutaan talouden piristymistä ja hehkutetaan että yritykset työllistävät enemmän. Toivottavasti se on jatkuva ja pitkäaikainen ilmiö, joka auttaa taas Suomen raiteilleen. Tsemppiä ja jaksamista työnhakuun!

tiistai 16. toukokuuta 2017

Sain työpaikan!

Soihan se puhelin, vihdoin ja viimein. Sain töitä! Hermojaraastavan odotuksen jälkeen minulle soitettiin sieltä tehdastyöpaikasta, että sain vakituisen työpaikan sieltä. En ole vielä allekirjoittanut työsopimusta, mutta se tapahtuu pian ja sitten heti saman tien työtkin alkavat. Sain jo työvuorotkin tietooni, kyseessähän on siis kolmivuorotyö.

Vihdoinkin tämä pätkähommailu ja työttömänä kärvistely ja kaiken maailman te-toimistorumbat ja stressaaminen jäävät taakse! Pääsen aloittamaan ihan "oikean elämän" ja saan talouteni kuntoon. Tässä jo hikipisaroita otsalta kuivailin moneen kertaan, kun tapani mukaan tein omaa budjetointia ja laskeskelin tuloja ja menoja. Vajaan kuukauden päähän olisin selvinnyt joten kuten, mutta sitten olisikin ollut todella tiukat ajat tiedossa, kun ihan kaikki pienetkin omat säästöt on käytetty. Kovasti on helpottanut, kun mies on töissä ja tietysti suurimmaksi osaksi maksaa laskuja, mutta kyllä niitä minullakin on. Periaatteestakaan en halua pyytää keneltäkään rahaa, tai apuja omien laskujeni maksamiseen ja yhteisiinkin menoihin tietenkin haluan osallistua, joten kovasti helpottaa, kun ensimmäinen tili (vaikka sitten pienikin) ehtii tulla ennen kuin talous karahtaa ihan kokonaan kiville. Tuolla tili maksetaan kahden viikon välein. Minä en ole sitä tyyppiä, joka pystyy elämään toisen siivellä ja olen sitä karttanut viimeiseen saakka. Onneksi ei tarvitse siihen mennäkään, kun sain tämän työn!

Huh huh, kylläpä putosi iso kivi hartioilta! Työnä tuo mitä menen tekemään ei ole unelmaduunia, eikä kevyttäkään, mutta siitä viis. Vakituinen työpaikka on niin iso juttu minulle, että sitä seisoo vaikka aidanseipäänä, jos siitä saa säännöllisen palkan! :D Fyysisestä työstä on ainakin se etu, että sitä hyötyliikuntaa tulee harrastettua säännöllisesti ja kunto kohenee. Eikä todellakaan tarvitse stressata päätään työasioilla sen jälkeen, kun lähtee töistä. Työt jäävät työpaikalle ja muu aika on ihan omaa aikaa. Työmatkaankin menee vähän alle puoli tuntia suuntaansa, eli sekin on ihan ok.

Nyt sitten vaan Suomi nousuun, vienti vetämään ja teollisuuden pyörät pyörimään!

keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Puhelimen soittoa odotellen

Odottavan aika on pitkä. Piiiiiitkä. Kävin kaksi kertaa sen tehdastyöpaikan haastattelussa ja he sanoivat soittavansa vapun jälkeen joka tapauksessa. Olin jo ensimmäisen haastattelun jälkeen aika varma siitä että pääsen sinne vakituiseksi, joten ilmoitin kesätyöpaikkaan että en mene sinne. Heidän piti tietää vastaukseni pian, jotta voivat sitten jatkaa omaa hakuaan mahdollisimman pian. Nyt odottelen puhelinta vahtien tietoa työpaikasta. Stressaa. Stressaa niin paljon, että en saa tehdyksi yhtään mitään. Koko ajan on palleassa kumma tunne ja levottomuus piinaa. Siitä puhelusta riippuu niin paljon. Se kauan kaivattu mahdollisuus niin sanottuun normaaliin elämään on ihan tuossa noin, käden ulottuvilla. Olen jo mielessäni suunnitellut elämääni sen säännöllisen palkan varaan, vaikka ei pitäisikään nuolaista ennen kuin tipahtaa. Epätietoisuus on pahinta. Tulisi nyt tieto. Pelottaa, että en jostakin syystä saakaan sitä työtä ja ilmoitin jo siihen pätkähommaankin että en ota sitä vastaan. Mitäs jos jään taas tyhjän päälle..

maanantai 24. huhtikuuta 2017

Positiivista virettä ilmassa


Olen lähetellyt kovasti työhakemuksia tässä viime viikkojen aikana. Alat vaihtelevat ihan laidasta laitaan, eri alojen toimistohommia, asiakaspalvelutehtäviä, myyntitöitä, tehdastöitä. Ja nyt - sain tälle viikolle kutsun työhaastatteluun. Jipii!

Lähetin hakemuksen jo yli kuukausi sitten ja olin jo ajatellut ettei tästä(kään) paikasta kuulu mitään, mutta olin väärässä. Kyseessä olisi tehdastyö, vakituinen ja kokoaikainen. Vaikka tehdastyöskentely ei ole ihan se ykkösvaihtoehto, on se kuitenkin sillä tavalla "helppo" työ, että työpaikalta lähtiessä ei tarvitse miettiä ja suunnitella työasioita kotona. Seuraavana työpäivänä taas marssit työpisteeseesi ja hoidat hommasi siellä ja siinä se. Vapaa-aika on oikeasti vapaa-aikaa. Iso plussa tässä olisi myös taikasana "vakitunen". Ou jee, ei enää määräaikaisia sesonkihommia tai projektipätkiä. Eikä koko ajan tarvitsisi miettiä, mitä seuraavaksi. Tili tulee määrävälein ja palkalliset lomat kertyvät. Harvinaista herkkua!

Sain myös puhelun erään aiemman työpaikan pomolta, kyseessä olisi taas muutaman kuukauden kesätyö, jonne pääsisin. Kerroin hänelle, että minulla on tulossa eräs työhaastattelu tässä lähiaikoina ja sovimme palaavamme asiaan sen haastatteluni jälkeen. Eli kesäksi ainakin olisi tiedossa töitä, jos tuo tehdashomma ei jostain syystä tärppääkään. Jos käy niin, että saisin tuon tehdastyön, menen ilman muuta sinne, vaikka se määräaikainen työ olisikin vähän lähempänä ja työnä mielenkiintoisempaa, ainakin siistimpää. Arvostan sitä vakituisuutta todella paljon, tulevaisuutta on helpompi rakentaa vakaalle pohjalle. Ihan positiiviselta vaikuttaa taas vaihteeksi.

keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Työpaikkahakemuslomakkeiden logiikka

Aika useinkin olen pohtinut, miten ihmeessä saan omaa osaamistani tuotua esiin niissä nettilomakkeissa, joiden täyttämistä kukaan ei rakasta. Miten niissä persoonattomissa ja ärsyttävissä vapaiden vastausten laatikoissa saa tuotua esille sen, mikä rekrytoijaa kiinnostaa. Kuinka niissä erottuu satojen hakijoiden joukosta? Sain jonkinlaisen vastauksen ja se herätti lisää kysymyksiä. Toisto. Avainsanojen toistaminen mahdollisimman monta kertaa. Eli se hakija, joka kertoo itsestään mahdollisimman tiiviisti ja selväsanaisesti ei pääse lähellekään kärkeä, kun taas se hakija joka kirjoittaa ummet ja lammet, toistaen samoja asioita kerta toisensa jälkeen erilaisissa lauseyhteyksissä erilaisin ilmaisuin, onkin huippukandidaatti ohjelman logiikan mukaan ja on jatkoon päässeiden kärkikymmenikössä.

Jep jep, no hyvä tietää. Tämä toi ainakin omaan hakutekniikkaani muutoksen, saa nähdä onko sillä vaikutusta työnhaun onnistumiseen. Tästä lähtien ripottelen kaikki mahdolliset avainsanat joka ikiseen vastauslomakkeen kohtaan, minne ne saa ympättyä edes vähänkään järkevästi. Tähän saakka olen yrittänyt säästää rekrytoijan aikaa ja olen kertonut itsestäni tiiviisti, selkeästi ja toistamatta itseäni turhaan, mutta kun sillä taktiikalla en ole saanut yhtä ainoata kutsua haastatteluun, niin eihän se sitten toimi. Ja syykin tosiaan selvisi. Todennäköisesti hakemuksiani ei ole lukenut kukaan. Siis ihminen. Ohjelmoitu ja optimoitu automatisoitu lomakeohjelmisto on laittanut ykköset ja nollat jonoon ja todennut, että tämä tyyppi lokeroidaan mappi ööhön. Adjö.

Reilua? Minusta ei ole. Tehokasta? Ehkä, mutta minkä kustannuksella? Saadaanko hakijoista poimittua parhaat työntekijäkandidaatit, vai parhaat puppugeneraattorit? Inhimillinen tekijä jää puuttumaan siitä välistä, ja minun mielestäni se on juurikin se tärkein suodatin, joka työnhaussa(kin) pitäisi huomioida. Tietysti kun nykyään työnhakijoita on paljon, pitää hakijat jotenkin valikoida, ymmärrän.. mutta pitäisiköhän kuitenkin pyrkiä panostamaan enemmän kasvotusten tapahtuviin haastatteluihin, ennemmin kuin kylmään automatiikkaan ja tilastoihin.