Jottei olisi liian yksinkertaista..

Mitähän tässä nyt tekisi? Hain erääseen paikkaan töihin ja minut otettaisiin sinne kesäksi, eli kyseessä olisi 2,5kk pesti toukokuun puolivälistä heinäkuun loppuun saakka. Työ olisi vieläpä 0-tuntisopimus, eli parin viikon sykleissä katsottaisiin että minkä verran tunteja minulla olisi. Teoriassa kiireisimpänä aikana olisi 37,5 tunnin viikot, mutta vähemmän kiireisenä aikana vähemmän. Pitäisi ilmoittaa jotakuinkin heti, otanko paikan vai ottavatko jonkun muun. Työ on kiinnostavaa, mutta varmaa on se, että minkäänlaista toivoa jatkosta ei ole.

Vaakakupin toisessa päässä on tämä rekrykoulutus, jossa pääsin videohaastatteluvaiheeseen. Jos siinä tärppää ihan kunnolla, saisin noin puolen vuoden koulutuksen ja työssäoppimisen jälkeen ihan oikean työpaikan. Vakituisen työpaikan. En vielä tiedä yhtään, miten sen kanssa käy, mutta jos otan kesäpestin vastaan, en voi osallistua koulutukseen.

Otanko siis määräaikaisen 2,5 kuukautta kestävän 0-tuntisopimuksen, joka alkaisi varmuudella parin kuukauden kuluttua, vai jäänkö odottamaan mahdollista koulutus- ja työpaikkaa, josta ei ole vielä mitään varmuutta, mutta onnistuessaan takaisi minulle varmemman tulevaisuuden.

Vai löytyykö puskista vielä joku ylläripaikka, johon olisi mahdollisuus..? Äh, nyt on hankala paikka. Töihin haluan ehdottomasti mennä, mutta mitä tässä tilanteessa kannattaisi tehdä?

Videohaastatteluvastauksen videointi oli yhtä taistelua

Sain siis kutsun videohaastatteluun, jossa piti vastata pariin kysymyspatteriin. Kumpikin video sai olla maksimissaan kolme minuuttia pitkä. Aikataulu oli aika haastava, koska luin saamani sähköpostin aamulla ja vastaus piti olla valmis jo samana iltana yhdeksään mennessä. Kiire ei tullut siitä että olisin lukenut sähköpostin suurella viiveellä, vaan mailin lähetysaika oli edellisen päivän iltakymmenen jälkeen.

No, koska tuleen ei auta jäädä makaamaan ja muuta sen semmoista, niin tuumasta toimeen. Ensinnä tietysti piti mennä suihkuun, meikata, laittaa hiukset, miettiä mitä laitan päälle, minkälaista taustaa vasten saan videon kuvattua ja millä sen yleensäkään saan kuvattua. Sen lisäksi olisi ollut ihan kiva, jos olisi ollut jotain fiksua sanottavaakin..

En ole koskaan tehnyt videohaastattelua, eikä pöytäkoneessani ole kameraa. Meillä on yksi vanhempi läppäri, jossa on kamera, mutta konetta ei ole käytetty ikuisuuksiin ja siinä oli tsiljoona vanhentunutta ohjelmaa, eli päivityksen päivityksiä pukkasi, eikä järjestelmä oikein tuntunut toimivan. Kokeilin kännykällä, mutta ei onnistunut. Yritin liittää pöytäkoneeseen sellaista valvontakameran tyyppistä systeemiä, mutta ei se toiminut haastatteluohjelmistossa, jonka kautta videointi piti tehdä. Aikaa kului, enkä saanut hommaa toimimaan aikataulun puitteissa. Lopulta minun piti laittaa sähköpostia, että teknisten ongelmien takia en saa tehtyä videointia määräaikaan mennessä, mutta yritän seuraavana päivänä uudestaan. Sain vastauksen, että se kyllä sopii.

Seuraavana päivänä taistelu jatkui. Laitoin hiukset, meikkasin, pukeuduin.. Kokeilin nauhoittaa videot kännykällä ja lähettää ne sähköpostilla, mutta tiedostot olivat liian suuria. Lopulta sain läppärin kameran ja rekrytointipalvelun videohaastatteluohjelman keskustelemaan keskenään ja riemu oli suuri, kun pääsin painamaan nauhoitusnappulaa ilman virheilmoituksia! Jipii! Riemu oli lyhytaikainen, sillä videossa ei ollut ääntä. Voihan vitalis.. Uusi painiottelu asetusten ja ajureiden kanssa alkoi ja tuskanhiki otsalla kihelmöi. En lopulta saanut konetta toimimaan ja vielä viimeisenä oljenkortena kokeilin kännykkävideointia vielä kerran.

Sain tällä kerralla kännykällä videointiohjelman linkin auki ja pääsin kuin pääsinkin nauhoittamaan vastauksen. Höpöttelin siinä vaiheessa varmaan jo ihan diipadaapaa, mutta ainakin esiintymisjännitys ja omien maneerien kiusallisuus haihtuivat siinä epätoivon ja taistelun myötä. Sain video-otokset valmiiksi ja painoin lähetysnappulaa.. Tiedostot ovat liian suuria. Prkl.. Olin jo melkein myöhässä aiemmin sopimastani tapaamisesta, kun vielä kerran aloitin alusta. Muutin puhelimen kameran videointiasetuksista kuvanlaadun pienimmäksi mahdolliseksi ja viimeistä kertaa nauhoitin kaksi videotani. Puhuin mitä mieleen juolahti ja lopputulos oli mitä oli, mutta siihen oli pakko tyytyä. Sain videot lähetettyä ja huokasin syvään.. enää tämä homma ei ole minun käsissäni.

Olin kirjoittanut kysymykset lapulle kameran viereen ja jokaisen kysymyksen viereen tiettyjä asiasanoja, mitä siinä kohdassa halusin sanoa. Se helpotti puhumista jonkin verran. Valmiita lauseita en halunnut kirjoittaa, ettei video näyttäisi siltä että luen suoraan paperista. Ihan kiva kokemus sinänsä, opin jotakin tämmöisestäkin touhusta. Ja tosiaankin se kiire ja määräajan läheneminen vähensivät itsekritiikin määrää hetki hetkeltä. :) Ei siinä enää ehtinyt joka ikistä päänliikettä tai ilmettä harmitella, eikä se oman äänen kuuleminenkaan enää jaksanut hirvittää. Ainakin tulos oli aito, jos ei muuta.. :D

Kutsu videohaastatteluun!

Oi, oijoijoi, nyt tuli hoppu! Sain kutsun videohaastatteluun ja sen pitää olla valmis jo tänään! Sähköpostiini oli tullut eilen klo 22 jälkeen tieto siitä, että minut on valittu sen toisen hakemani työvoimakoulutuksen toiselle kierrokselle ja nyt pitää tehdä videohaastattelu parista kysymyksestä. Tänään olisi paljon muutakin tekemistä, mutta meneehän tämä tietenkin tärkeysjärjestyksessä niistä ohi.Onpahan vaan melkoisen lyhyt valmistautumisaika, mutta mitattaisiinko tällä paineensietokykyä ja kykyä toimia nopealla aikataululla..? Toki kampaajalla olisi ollut ihan kiva käydä, ettei tämä metsänpeikko-look säikytä rekrytoijia. :D Ja mitä laittaa päälle, missä sen kuvaa, millä sen kuvaa, ja mitä itsestään osaa kertoa fiksusti ja kiinnostavasti? Huh huh, nyt pitää lähteä suunnittelemaan tätä tämän päivän filmiprojektia! :)

Työvoimakoulutukseen en päässyt, ainakaan tällä kerralla

Hyppäsipä sydän kurkkuun, kun sähköpostiin tuli ilmoitus että olen saanut postia Netpostiin, lähettäjä: Alueen X Työ- ja elinkeinotoimisto. Mitäs nyt?! Helpotus (ja samalla pettymys) oli suuri, kun kyseessä olikin "vain" ilmoitus siitä ettei minua ole valittu hakemaani työvoimakoulutukseen. Sopivia hakijoita oli ollut liian paljon, enkä ilmeisestikään ollut siinä sopivimpien joukossa. Hetken kyllä säikähdin kovastikin, kun pelästyin että syystä tai toisesta TE-toimisto on pamauttanut karenssia, tai jotain muuta yhtä hauskaa. Kyllähän se jostakin kertoo, kun ensireaktio TE-toimiston yhteydenottoon nostattaa niskakarvat pystyyn. Eipä siitä suunnasta yleensä kysellä hyväntahtoisesti että miten menee, miten voisimme auttaa sinua löytämään töitä, pärjääthän varmasti?

Pettymys oli kyllä taas kerran suuri, kun en päässyt tähänkään koulutukseen. Sen avulla olisi ollut mahdollisuus päästä koulutuksen jälkeen suoraan töihinkin. Alakin olisi ollut mielenkiintoinen ja jopa sivunnut hieman sitä mitä olen joskus vähän aikaa tehnytkin. Mutta ei sitten. On minulla vielä toinenkin työvoimakoulutushakemus vetämässä, joten toivottavasti on parempi onni sen kanssa. Pitääpä taas katsoa mitä koulutuksia on tarjolla, jos vaikka olisi tullut tarjolle joku uusi oljenkorsi, johon voisin tarttua.

Suhtautuminen työttömään ihmiseen

Uusien ihmisten tapaaminen on nykyään aika tympeä juttu. Eihän siinä sinänsä mitään, uusien ihmisten tapaaminen on itsessään ihan mielenkiintoista, mutta se ensikohtaaminen. Ensin käsitellään nimi, mistä on kotoisin ja sen jälkeen.. Niin, kyllä te tiedätte. Se perinteinen kysymys, johon joutuu vastaamaan olevansa työtön. Plääh, tylsää. Voisipa jotenkin skipata sen kohdan yli. Aina se jotenkin tuntuu antavan tietyn leiman otsaan - jaa, tuo on työtön; minkähän takia? Tilanne on tietenkin toinen, jos se uusi tuttavuus sattuu itsekin olemaan työtön, tai ainakin tuntee läheisesti jonkun työttömän, jota pitää hyvänä tyyppinä. Vaan selittele siinä sitten asiat parhain päin sellaiselle, joka lähtökohtaisesti on sitä mieltä, että kyllä tekevälle aina töitä löytyy ja vika on itsessä jos ei ole töitä saanut.

Kävin jokin aika sitten eräillä messuilla. Menin sinne suurimmaksi osaksi sillä mielellä, että pääsisin tekemään tuttavuutta potentiaalisten työnantajien kanssa ja luomaan kontakteja sinne sun tänne. Messuosastoilla oli toinen toistaan innokkaampia juttusille tulijoita ja oman tuotteensa/palvelunsa/yrityksensä edustajia. Yksi toisensa jälkeen edustajat menettivät kiinnostuksensa välittömästi sillä hetkellä, kun heille selvisi että olenkin työtön. Samantien katse alkoi hamuilla seuraavaa kohdetta euronkuvat silmissä ja puhe takelteli kömpelösti kohti loppufraaseja. Juu, kiitos vaan teillekin mielenkiinnosta, tai lähinnä sen puutteesta. Ymmärränhän minä tietenkin sen, että messuilla on tarkoitus myydä, edustaa, tehdä bisneskontakteja, jne., kuka mitäkin oman tarkoituksensa mukaan, mutta asiat voi hoitaa niin monella tavalla. Asiallinen ja ystävällinen käytös muistetaan aina. Niin myös ikävä ja torjuva käytös. Olisikohan minuun nuivasti suhtautuneen Ab Yritys Oy:n edustaja mielissään, jos sattuisinkin joku kaunis päivä bisnesneuvotteluihin pöydän toiselle puolelle sellaiseen asemaan, että minulla olisi päätökseen jotakin sananvaltaakin? Ehkä siinä tarjottaisiinkin vain lämmintä kättä ja hajamielinen kiitos mielenkiinnosta, mutta.. No, ehkä vähän kärjistetty tapaus, mutta ei ihan mahdotonkaan.

Työttömänä ollessani olen nähnyt harmillisen monien ihmisten suhtautumisessa ikäviä piirteitä. Miten se työttömyys muka yks kaks kadottaa henkilön aikaisemman osaamisen ja pätevyyden? Miksi työttömyyttä ei yrityksissä nähdä mahdollisuutena napata loistotyyppi töihin? Tai miksi työ yleensäkään määrittelee ihmisen persoonaa? Miksi pitää heti tutustuessa kysyä mitä tekee työkseen, tai missä olet töissä? Asian voisi kysyä jotenkin toisin, ettei heti joudu kiusalliseen tilanteeseen, kun pitää selitellä että juuri nyt olen työttömänä. Sitä paitsi, ihmisiltä saisi huomattavan paljon mielenkiintoisempia kertomuksia, kun kysyisi vaikka että minkälainen ihminen olet? Tai ihan vaan pyytää ihmistä kertomaan itsestään, jos jotakin kerran pitää udella. Saisi sitten itse päättää mitä ja miten asioita kertoo.

Työhakemusta kirjoittamassa - taas kerran

Tällaisena aurinkoisena talvipäivänä, kun valkoinen hanki kimmeltää ja linnut laulavat kevätlaulujaan, on ihan kiva olla kotona ja nauttia.. mistä? Pakko myöntää, että kauniin päivän hohto himmenee, kun selaa avoimia työpaikkoja esimerkiksi mollin sivuilta ja yrittää taas kerran saada aikaan iskevän ja juuri sitä tiettyä työpaikkaa varten räätälöidyn työhakemuksen. Käytän tuntitolkulla aikaa siihen, että muokkaan CV:ni sopimaan avoimeen tehtävään ja itse hakemuskirjeeseen sitten laitan enemmän persoonaani peliin. Tarkistelen päivämäärät, kirjoitusvirheet ja asiasisällön. Muokkaan ulkoasua, ei liian lennokas, mutta ei ihan peruskauraakaan. Pohdin valokuvan liittämistä. Viilaan ja hion, säädän ja sorvaan. Lopulta olen tyytyväinen lopputulokseen ja lähetän hakemuksen varmana siitä, että kyllä tällä hakemuksella ja omalla osaamisellani pääsen varmasti ainakin haastatteluun saakka.

Odotan ja odotan. Avoimen työpaikan viimeinen hakupäivä menee ohi. No kyllä ne viimeistään nyt käsittelevät hakemuksia ja on enää vain ajan kysymys, että puhelin soi. Vaan eipä soi. Eikä sähköpostiinkaan tule postia kyseisestä yrityksestä. Into ja toiveikkuus hälvenevät ja tilalle tulee pettymys. Ei taaskaan tärpännyt, vaikka olisin ollut juuri sellainen henkilö, jota ilmoituksessa haettiin.. Mikähän minussa oli vikana, kun ei edes haastatteluun saakka päässyt? Vai enkö vain erottunut suuresta hakijajoukosta? Olisihan ihan hienoa saada edes se "kiitos, mutta ei kiitos" -viesti kohtuullisessa ajassa, ettei suotta elättele toivonkipinää. Onneksi edes joistakin yrityksistä tulee fiksusti infoa hakuprosessin etenemisestä ja lopulta tieto jonkun onnellisen palkkauksesta, mutta valitettavan usein hakemukset tuntuvat katoavan lähettämisen jälkeen syvään mustaan kaivoon, josta ei enää kuulu yhtään mitään. Kai niillä rekrytoijilla sitten on kädet täynnä töitä hakemusten käsittelyn kanssa, kun eivät ehdi edes lyhyttä viestiä laittaa. Tai mistä lie johtuu, en tiedä.

Taas on uusi mato koukussa, jospa tällä kerralla tärppäisi!

Ihmettelyä TE-toimiston toiminnasta

Onkohan monikin saanut töitä TE-palveluiden CV-netin kautta? Itse suhtaudun palveluun epäilevästi. Omaa ilmoitustani on käyty katsomassa korkeintaan pari, kolme kertaa sinä aikana, minkä se on kerrallaan voimassa. Käyttävätköhän työnantajat sitä ja jos käyttävät, minkä verran? Ja minkä alojen työnantajat? Luetaankohan niitä CV-netin ilmoituksia edes TE-toimiston virkailijoiden toimesta? Vaikuttaa kyllä aika tehottomalta järjestelmältä, ainakin näin työttömän näkökannalta katsottuna.

Käytetäänköhän TE-toimistoissa yleensäkään aikaa siihen, että ihan oikeasti yritettäisiin löytää heidän kortistoissaan oleville työttömille työnhakijoille ihan aidon oikeasti töitä? Aikaisempaa kokemusta ja koulutusta vastaavaa työtä - tai yleensäkään jotakin sopivaa työtä. Hieman ihmetyttää tämä touhu. Onko maassa nyt niin paljon työttömiä, etteivät virkailijat ehdi tehdä töitään? Vai kuuluuko heidän työhönsä ylipäätänsäkään se, että he auttaisivat työttömiä löytämään itselleen sopivan työpaikan? Mitäpä jos he ovatkin vain valtion varojen kirstunvartijoita, joiden pääasiallinen tehtävä on saada kortistoista mahdollisimman paljon ihmisiä jonkin syyn verukkeella karenssiin. Minulle on tullut parikin kertaa sellainen työtarjous, johon ei ole jätetty riittävästi aikaa hakea kyseistä työtä. Toisella kerralla sain tiedon tarjouksesta kirjeellä päivää ennen hakuajan päättymistä (ja ehdin juuri ja juuri hakea työtä ajoissa) ja toisella kerralla tieto tuli seuraavana päivänä hakuajan päättymisestä. Tai itse asiassa huomasin asian itse nettisivuilta, kun asioin TE-toimiston sivuille rekisteröityneenä. Paikka oli määrätty haettavaksi vain päivää ennen hakuajan päättymistä. Tietenkään en ollut ehtinyt hakea työtä määräajan puitteissa ja jouduin tekemään selvityksiä. Onneksi sain asiat selvitettyä, eikä karenssia tullut, vaikka heti kättelyssä uhkasivatkin ansiosidonnaisen päivärahani maksun katkaisemisella, vaikka en ollut tehnyt mitään väärää.

Tällaista tämä on.. ihmettelyä ja kummastelua. TE-toimisto tuntuu tunteettomalta tuulimyllyltä, joka jauhaa myllynkiviensä välissä työttömien massaa. Sieltä pitäisi sitten vahvimpien taistella itsensä läpi jotakuinkin ehjin nahoin.

Työtön työnhakija, siinäkö kaikki?

Jonkin aikaa olen miettinyt blogin kirjoittamista ja tänään arvelin ajan olevan kypsä. Ainakin minä itse olen kypsä omaan tilanteeseeni ja ajatusten purkaminen voisi tehdä terää.

Olen 40+ ikäinen nainen, moneen taipuva, ahkera ja hyvä työntekijä. Taustallani on hyvinkin erilaisia töitä; teollisuuden työtehtäviä, kouluttamista, yrittäjyyttä, toimistotöitä, myyntitehtäviä erilaisten tuotteiden parissa, muita asiakaspalvelutöitä, hieman hoitoalaa sivuavia töitä myös - vaikkakin ilman mitään hoitoalan pätevyyttä tai aikaisempaa kokemusta.

Luonteeltani olen joustava ja kaikkien kanssa tulen toimeen. Minulla on kaksi lukion jälkeen käymääni tutkintoa, täysin erilaisilta aloilta (ammattitutkinto ja AMK-koulutus) ja lisäksi erilaisia täydennyskursseja. Olen hypännyt omalta mukavuusalueeltani pois useammin kuin kerran ja alaa olen vaihtanut monen monta kertaa. Olen tehnyt vaihtuvien tilanteiden mukaan sellaista työtä, mitä olen milloinkin onnistunut saamaan. On tullut epätoivon hetkinä kokeiltua myös epämääräisen palkkausmallin puhelinmyyntihommia, joista ei todellakaan tullut tiliä. Olisin saanut tyrkytettyä puhelimitse vaikka minkälaista lehteä ja pilleriä, mutta oma moraalikäsitykseni ei antanut myöten pakkomyydä vanhuksille, tai muille hieman epävarman kuuloisille tapauksille yhtään mitään. Ja hei, jollei edes itse usko myymäänsä tuotteeseen, on ihan turha yrittää sitä myydäkään. Ainakaan en itse pysty katsomaan peiliin sen jälkeen, muista en tiedä.

Työurani alussa olin ensin yli 5 vuotta erään yrityksen palveluksessa, josta lähdin itse puolisoni yritykseen mukaan. Yrittäjyyttä kesti kymmenisen vuotta, kunnes vuonna 2007 tuli seinä eteen ja yritystoiminta päättyi. Viimeiset 9 vuotta olen opiskelun ohella ja sen jälkeen tehnyt erilaisia pätkähommia. Oli joukossa myös jokunen ns. vakituinen työ, mutta yksi päättyi siihen, että nuori yritys kaatui ensimmäisen puolivuotisen toimintansa aikana ja se siitä sitten. Toinen vakipaikka tyssäsi siihen, että minut palkannut henkilö totesi tehneensä virheen - olinkin heille liian kallis (vakituinen, täysiaikainen ja tessin mukaan palkkataulukon korkeimmassa pykälässä), joten minut irtisanottiin koeajan puitteissa (ja tilalle palkattiin edullisempia määräaikaisia osa-aikaisia työntekijöitä). Kolmas loppui siihen, että minut palkannut henkilö ei itse asiassa ollut minut palkanneen yrityksen työntekijä (selvisi jälkeenpäin, omituinen kuvio, tiedän..) ja loppupeleissä syystä tai toisesta minut irtisanottiin koeajalla - siinä taisi olla vähän nokittelua puolin ja toisin näiden kahden yrityksen välillä ja minä olin aika oiva (syytön) kiistakapula siihen soppaan. No, voipahan ainakin todeta että kaikkea on tullut nähtyä!

Merkilliseltä tuntuu, että ei vaan tahdo löytyä töitä. Siis tiedättehän, sellaisia oikeita töitä, joista maksetaan kohtuullista palkkaa. En tarvitse huippupalkkaa, yli 2000 euron kuukausipalkkaa en ole saanut koskaan. Toiveena on palkka jolla normaali ihminen elää ja saa vähän säästöön sukanvarteen ja joskus voisi vaikka käydä lomamatkalla etelän lämmössä. Ei kuulosta kohtuuttomalta, eihän? Ei minustakaan.

Pari vuotta sitten jäin ensimmäistä kertaa vähän pidemmäksi aikaa työttömäksi, olin reilun vuoden työttömänä. Viime kesänä sain taas muutamaksi kuukaudeksi töitä paikasta jossa olen ollut ennenkin, mutta heillä ei ole mahdollisuutta palkata kuin kesäkaudeksi vähäksi aikaa. Viime kesän jälkeen en ole saanut töitä. Työhakemuksia olen lähettänyt satoja! Yritysten nettisivujen työnhakulomakkeita, avoimia hakemuksia mahdollisiin piilotyöpaikkoihin, hakemuksia ilmoitettuihin paikkoihin, kysellyt ystäviltä ja kylänmiehiltä, yrittänyt päästä erilaisiin rekrykoulutuksiin, joiden kautta voisi ehkä työllistyä, pitänyt silmät ja korvat avoinna.. mutta ei.

Kieltämättä tässä alkaa uupua, vaikka yritänkin uskotella itselleni että kyllä asiat tästä vielä järjestyvät. Televisiosta tulee ajankohtaisohjelmia ja uutisia, joissa työttömiä syyllistetään. Osoitetaan sormella, että soo soo - kohta teidät laitetaan kuriin, teidät laiskimukset ja työtä vieroksuvat yhteiskunnan elätit. Keppiä tiedossa! Semmoinenko minä sittenkin olen? En kai.. Mielestäni olen yrittänyt saada töitä ihan kiitettävästi. Minua itseänikin häiritsee suunnattomasti työttömänä oleminen. Seinät kaatuvat päälle, kun kökkii kotona ja naputtaa hakemusta hakemuksen perään. Olen kyllä opiskellut uutta kieltä viime syksystä lähtien, siinä toivossa että siitä olisi edes vähän apua työnhaussa. Ja ihan oman mielenterveytenikin takia on hyvä puuhata edes jotakin itseään kehittävää. Mitään ei voi kuitenkaan suunnitella, mitään uutta ei voi hankkia, paremman auton vaihtoa varten ei saa lainaa/rahoitusta, tai edes osamaksulla uutta pyykinpesukonetta kodinkonekaupasta. Minun onneni on avopuolisoni. Hänellä on vakituinen työpaikka, jonka palkalla pääosin elämme. Samalla avopuolisoni on epäonneni, sillä ilman häntä voisin muuttaa työn perässä muualle ja voisin päästä yhteiskunnan sylkykupin asemasta pois. Mutta enhän minä tietenkään rakastani jätä, eikä hänenkään kannata irtisanoutua vakituisesta työpaikastaan sen toivossa että muuttaisimme minun mahdollisen työni perässä muualle - etenkään tällaisina aikoina..

Silti yritän jaksaa hymyillä ja selitellä sukulaisille ja tuttaville, että ei - en ole löytänyt töitä. Kyllä, olen kyllä hakenut. Ja yritän olla avaamatta sanaista arkkuani bussissa, kun takanani istuvat tuntemattomat rouvat päivittelevät keskenään, että kyllähän tekevälle aina töitä löytyy, se on ihan itsestä kiinni. No ei nykyään löydy ja ei ole. Ainakaan aina. No, uusia työhakemuksia kirjoitellessa ja onnenpotkua odotellessa olen edelleenkin tilastojen täytteeksi niputettu työtön työnhakija.