keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Mietteitä, kun töitä on jäjellä enää kolme viikkoa

Viimeksi kun kirjoitin, oli töitä ollut takana kolme viikkoa ja vielä edessä kahdeksan viikkoa. Nyt tilanne on toisin päin. Takana on kahdeksan työntäyteistä ja antoisaa viikkoa erikoismyymälässä, jolloin olen taas saanut kokea olevani elämässä täysillä kiinni. Jäljellä on enää kolme viikkoa. Vaikka jalkoja särkee (aluksi enemmän, enää ei niin paljon) jatkuva seisominen ja kävely, niin ei se haittaa ollenkaan. Työpäivieni aikana kohtaamani asiakkaat ovat olleet kiinnostavia ja heidän kanssaan toimiminen on ollut mielekästä, hauskaa ja haastavaakin. Pidän työstäni valtavasti ja olen saanut tehdä täysiä työviikkoja. Pääsen kartoittamaan asiakkaan toiveita ja tarpeita, jonka jälkeen tarjoan heille sopivia tuotteita ja ratkaisuja. Aivan mahtavaa! Huippuhienoa on ollut myös suora palaute asiakkailta, kun he ovat kiitelleet erinomaisesta palvelusta. Kyllä se sydäntä lämmittää! :)

On toki ollut myös sellaisia asiakkaita, jotka ovat kuin sitruunan nielleet. Hapannaamoja, jotka kiukuttelevat aiheettomasti ja ilmeisesti purkavat omaa pahaa oloaan johonkuhun satunnaiseen asiakaspalvelutyötä tekevään henkilöön. Tuommoiset tietysti saavat itsellekin pahan mielen hetkeksi, mutta kun ei anna sen näkyä työssä ja vastaa asiallisesti, on asiakaskin parhaassa tapauksessa saattanut tulla paremmalle mielelle. Tämmöistäkin tämä välillä on, eikä sille oikein voi mitään, että jokainen ihminen on oma persoonansa - omine tunnetiloineen ja käytöstapoineen.

Vaan kaiken kaikkiaan harmittaa vietävästi, että tätä herkkua on jäljellä enää kolme viikkoa. Olen lähetellyt työhakemuksia, mutta vastauksia ei ole tullut. Täytyy kiihdyttää hakutahtia tästä eteenpäin, jotta hyvällä tuurilla saisin jostakin töitä pian tämän pestin päättymisen jälkeen. Töissä oleminen aiheuttaa riippuvuutta, sitä on saatava lisää! :) Elämä elokuusta eteenpäin ilman töitä ei houkuttele ollenkaan. Putoaminen taas takaisin siihen työttömyyden epämääräisyyteen ja epätietoisuuteen tuntuu pahalta jo etukäteen.