Positiivista virettä ilmassa

Olen lähetellyt kovasti työhakemuksia tässä viime viikkojen aikana. Alat vaihtelevat ihan laidasta laitaan, eri alojen toimistohommia, asiakaspalvelutehtäviä, myyntitöitä, tehdastöitä. Ja nyt - sain tälle viikolle kutsun työhaastatteluun. Jipii!

Lähetin hakemuksen jo yli kuukausi sitten ja olin jo ajatellut ettei tästä(kään) paikasta kuulu mitään, mutta olin väärässä. Kyseessä olisi tehdastyö, vakituinen ja kokoaikainen. Vaikka tehdastyöskentely ei ole ihan se ykkösvaihtoehto, on se kuitenkin sillä tavalla "helppo" työ, että työpaikalta lähtiessä ei tarvitse miettiä ja suunnitella työasioita kotona. Seuraavana työpäivänä taas marssit työpisteeseesi ja hoidat hommasi siellä ja siinä se. Vapaa-aika on oikeasti vapaa-aikaa. Iso plussa tässä olisi myös taikasana "vakitunen". Ou jee, ei enää määräaikaisia sesonkihommia tai projektipätkiä. Eikä koko ajan tarvitsisi miettiä, mitä seuraavaksi. Tili tulee määrävälein ja palkalliset lomat kertyvät. Harvinaista herkkua!

Sain myös puhelun erään aiemman työpaikan pomolta, kyseessä olisi taas muutaman kuukauden kesätyö, jonne pääsisin. Kerroin hänelle, että minulla on tulossa eräs työhaastattelu tässä lähiaikoina ja sovimme palaavamme asiaan sen haastatteluni jälkeen. Eli kesäksi ainakin olisi tiedossa töitä, jos tuo tehdashomma ei jostain syystä tärppääkään. Jos käy niin, että saisin tuon tehdastyön, menen ilman muuta sinne, vaikka se määräaikainen työ olisikin vähän lähempänä ja työnä mielenkiintoisempaa, ainakin siistimpää. Arvostan sitä vakituisuutta todella paljon, tulevaisuutta on helpompi rakentaa vakaalle pohjalle. Ihan positiiviselta vaikuttaa taas vaihteeksi.

Työpaikkahakemuslomakkeiden logiikka

Aika useinkin olen pohtinut, miten ihmeessä saan omaa osaamistani tuotua esiin niissä nettilomakkeissa, joiden täyttämistä kukaan ei rakasta. Miten niissä persoonattomissa ja ärsyttävissä vapaiden vastausten laatikoissa saa tuotua esille sen, mikä rekrytoijaa kiinnostaa. Kuinka niissä erottuu satojen hakijoiden joukosta? Sain jonkinlaisen vastauksen ja se herätti lisää kysymyksiä. Toisto. Avainsanojen toistaminen mahdollisimman monta kertaa. Eli se hakija, joka kertoo itsestään mahdollisimman tiiviisti ja selväsanaisesti ei pääse lähellekään kärkeä, kun taas se hakija joka kirjoittaa ummet ja lammet, toistaen samoja asioita kerta toisensa jälkeen erilaisissa lauseyhteyksissä erilaisin ilmaisuin, onkin huippukandidaatti ohjelman logiikan mukaan ja on jatkoon päässeiden kärkikymmenikössä.

Jep jep, no hyvä tietää. Tämä toi ainakin omaan hakutekniikkaani muutoksen, saa nähdä onko sillä vaikutusta työnhaun onnistumiseen. Tästä lähtien ripottelen kaikki mahdolliset avainsanat joka ikiseen vastauslomakkeen kohtaan, minne ne saa ympättyä edes vähänkään järkevästi. Tähän saakka olen yrittänyt säästää rekrytoijan aikaa ja olen kertonut itsestäni tiiviisti, selkeästi ja toistamatta itseäni turhaan, mutta kun sillä taktiikalla en ole saanut yhtä ainoata kutsua haastatteluun, niin eihän se sitten toimi. Ja syykin tosiaan selvisi. Todennäköisesti hakemuksiani ei ole lukenut kukaan. Siis ihminen. Ohjelmoitu ja optimoitu automatisoitu lomakeohjelmisto on laittanut ykköset ja nollat jonoon ja todennut, että tämä tyyppi lokeroidaan mappi ööhön. Adjö.

Reilua? Minusta ei ole. Tehokasta? Ehkä, mutta minkä kustannuksella? Saadaanko hakijoista poimittua parhaat työntekijäkandidaatit, vai parhaat puppugeneraattorit? Inhimillinen tekijä jää puuttumaan siitä välistä, ja minun mielestäni se on juurikin se tärkein suodatin, joka työnhaussa(kin) pitäisi huomioida. Tietysti kun nykyään työnhakijoita on paljon, pitää hakijat jotenkin valikoida, ymmärrän.. mutta pitäisiköhän kuitenkin pyrkiä panostamaan enemmän kasvotusten tapahtuviin haastatteluihin, ennemmin kuin kylmään automatiikkaan ja tilastoihin.