tiistai 16. toukokuuta 2017

Sain työpaikan!

Soihan se puhelin, vihdoin ja viimein. Sain töitä! Hermojaraastavan odotuksen jälkeen minulle soitettiin sieltä tehdastyöpaikasta, että sain vakituisen työpaikan sieltä. En ole vielä allekirjoittanut työsopimusta, mutta se tapahtuu pian ja sitten heti saman tien työtkin alkavat. Sain jo työvuorotkin tietooni, kyseessähän on siis kolmivuorotyö.

Vihdoinkin tämä pätkähommailu ja työttömänä kärvistely ja kaiken maailman te-toimistorumbat ja stressaaminen jäävät taakse! Pääsen aloittamaan ihan "oikean elämän" ja saan talouteni kuntoon. Tässä jo hikipisaroita otsalta kuivailin moneen kertaan, kun tapani mukaan tein omaa budjetointia ja laskeskelin tuloja ja menoja. Vajaan kuukauden päähän olisin selvinnyt joten kuten, mutta sitten olisikin ollut todella tiukat ajat tiedossa, kun ihan kaikki pienetkin omat säästöt on käytetty. Kovasti on helpottanut, kun mies on töissä ja tietysti suurimmaksi osaksi maksaa laskuja, mutta kyllä niitä minullakin on. Periaatteestakaan en halua pyytää keneltäkään rahaa, tai apuja omien laskujeni maksamiseen ja yhteisiinkin menoihin tietenkin haluan osallistua, joten kovasti helpottaa, kun ensimmäinen tili (vaikka sitten pienikin) ehtii tulla ennen kuin talous karahtaa ihan kokonaan kiville. Tuolla tili maksetaan kahden viikon välein. Minä en ole sitä tyyppiä, joka pystyy elämään toisen siivellä ja olen sitä karttanut viimeiseen saakka. Onneksi ei tarvitse siihen mennäkään, kun sain tämän työn!

Huh huh, kylläpä putosi iso kivi hartioilta! Työnä tuo mitä menen tekemään ei ole unelmaduunia, eikä kevyttäkään, mutta siitä viis. Vakituinen työpaikka on niin iso juttu minulle, että sitä seisoo vaikka aidanseipäänä, jos siitä saa säännöllisen palkan! :D Fyysisestä työstä on ainakin se etu, että sitä hyötyliikuntaa tulee harrastettua säännöllisesti ja kunto kohenee. Eikä todellakaan tarvitse stressata päätään työasioilla sen jälkeen, kun lähtee töistä. Työt jäävät työpaikalle ja muu aika on ihan omaa aikaa. Työmatkaankin menee vähän alle puoli tuntia suuntaansa, eli sekin on ihan ok.

Nyt sitten vaan Suomi nousuun, vienti vetämään ja teollisuuden pyörät pyörimään!

keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Puhelimen soittoa odotellen

Odottavan aika on pitkä. Piiiiiitkä. Kävin kaksi kertaa sen tehdastyöpaikan haastattelussa ja he sanoivat soittavansa vapun jälkeen joka tapauksessa. Olin jo ensimmäisen haastattelun jälkeen aika varma siitä että pääsen sinne vakituiseksi, joten ilmoitin kesätyöpaikkaan että en mene sinne. Heidän piti tietää vastaukseni pian, jotta voivat sitten jatkaa omaa hakuaan mahdollisimman pian. Nyt odottelen puhelinta vahtien tietoa työpaikasta. Stressaa. Stressaa niin paljon, että en saa tehdyksi yhtään mitään. Koko ajan on palleassa kumma tunne ja levottomuus piinaa. Siitä puhelusta riippuu niin paljon. Se kauan kaivattu mahdollisuus niin sanottuun normaaliin elämään on ihan tuossa noin, käden ulottuvilla. Olen jo mielessäni suunnitellut elämääni sen säännöllisen palkan varaan, vaikka ei pitäisikään nuolaista ennen kuin tipahtaa. Epätietoisuus on pahinta. Tulisi nyt tieto. Pelottaa, että en jostakin syystä saakaan sitä työtä ja ilmoitin jo siihen pätkähommaankin että en ota sitä vastaan. Mitäs jos jään taas tyhjän päälle..