Nyt on ihan eri fiilis tavata ihmisiä, kun voi kertoa olevansa töissä.
Vaikka työttömyys ei suurimmaksi osaksi johdu työttömästä henkilöstä
itsestään, niin ei sitä silti haluaisi mainostaa. Huomaan olevani parin kuukauden töissäolon jälkeen edelleenkin varpaillani. Vaikka työsuhde on vakituinen, on takaraivoon iskostunut ajatus siitä, että mikään ei ole pysyvää - työttömyys voi kolahtaa omalle kohdalle koska tahansa, lukee työsopimuksessa mitä tahansa.
Työntekijäksi sopeutuminen ei olekaan ihan niin helppoa kuin luulisi, kun takana on työttömyyttä ja pätkähommia vuosikausien ajalta. Sitä miettii käytettyä työaikaa ja siitä saatua rahallista korvausta. Kun on tottunut elämään vähillä varoilla, voisi hyvinkin kuvitella tekevänsä vaikkapa sitä paljon puhuttua nelipäiväistä työviikkoa ja silti pärjätä siitä saadulla tulolla ihan hyvin.
Jotenkin on tosi vaikea totuttautua siihen, että palkka tulee tilille kaksi kertaa kuukaudessa ja että jo se yksi palkkaerä on isompi kuin työttömänä koko kuukaudelle saatu työmarkkinatuki. Ihan hullua. Laskeskelen tuloja ja menoja hiki päässä ja jotenkin aina unohdan, että kuun toisella puoliskolla tulee vielä toinenkin tili. Hämmennyn kovasti, kun ei tarvitsekaan venyttää viimeisiä senttejä ruokakaupassa loppukuun ajan. On tämä ihmeellistä. Ei tässä silti mitään huimia hetken huuman hankintoja tule tehtyä, toki pitää sanoa, että auton huoltoon ja korjaamiseen meni iiiiso summa rahaa, kun sen viimeinkin pystyi tekemään. Samaten oli pakko hankkia uusi pyykkikone, sekin nieli rahaa. Nämä ja pari muuta vähän isompaa hankintaa notkahduttivat tilin hetkellisesti lähelle nollaa, mutta kun yleisesti ottaen tulot ovat isommat kuin menot, niin tilanne tasaantui. Mutta ei tämä ex-työttömän ajatusmaailma millään meinaa taipua siihen, että ihan oikeasti tulen taloudellisesti toimeen ilman stressiä. Ja saamani palkka nyt ei kumminkaan ole mikään huippupalkka,(ykkösellä alkaa,) mutta sellainen että sillä elää. Ja kuitenkin tällä hetkellä olen vielä harjoittelijan statuksella, jonkin ajan kuluttua sekin muuttuu ja se näkyy myös tilissä hieman parempana ansiona.
Työ itsessään on fyysisesti raskasta ja vuorotyöhön sopeutuminen on vielä pahasti työn alla.. saa nähdä onnistuuko se ollenkaan. Tsemppaan kovasti ja ihan helpolla en periksi anna. Työkaverit ovat kivoja ja yhteishenki on hyvä, minut on otettu mukaan tosi hienosti. En ole vielä uskaltanut tosissani haaveilla palkallisesta kesälomasta ensi vuonna, joka kyllä tulee, jos olen vielä töissä siihen saakka. Takaraivossa kun se työttömyyspeikko kummittelee edelleenkin.. että mitäs jos.. Saas nähdä että koska se sieltä lähtee.
Yleisesti ottaen on positiivisempi olotila, löytyihän se vakituinen työpaikka monen vuoden jälkeen. Tuntuu että on jokin oma paikka elämässä, vaikka olihan se työttömänä ollessakin. Nyt on kumminkin joku paikka minne mennä viitenä päivänä viikossa ja tuntuu hyvältä olla osa tuottavaa yhteiskuntaa. Toivottavasti mahdollisimman moni muukin työtön saisi kokea saman mahdollisimman pian. Uutisissa kehutaan talouden piristymistä ja hehkutetaan että yritykset työllistävät enemmän. Toivottavasti se on jatkuva ja pitkäaikainen ilmiö, joka auttaa taas Suomen raiteilleen. Tsemppiä ja jaksamista työnhakuun!
