Kolme viikkoa on mennyt ihan hujauksessa! Töissä on kivaa, työkaverit ovat kivoja, kaikki on jees! Tällä viikolla tuli ensimmäinen vajaa työviikko, kun minulla onkin vain neljä työpäivää. 0-tuntisopimuksen miinuspuolena on se, ettei voi luottaa siihen että töitä on täysiä tunteja. No, jatkossa pitäisi sitten taas olla täydet viikot, kun vakituisia lähtee kesälomille ja jonkunhan ne työtkin pitäisi tehdä. :)
On oikeasti ollut ilo olla töissä ja erittäin mielelläni jatkaisin samaa rataa eläkkeelle saakka. Tässä työpaikassa ei ole mahdollisuuksia jatkaa määräaikaisen sopimukseni jälkeen, mutta sen tiesinkin jo ennen töiden aloittamista. Pienenä peikkona se tiedossa oleva viimeinen työpäivä kummittelee takaraivossa. Laskeskelen viikkoja.. montako viikkoa olen ollut töissä (3) ja montako viikkoa on enää jäljellä (8). Ja sen jälkeen on edessä taas suuri tuntematon. Ja kolmen viikon työttömyyden jälkeen on edessä putoaminen ansiosidonnaiselta peruspäivärahalle. Vatsaa vääntää jo valmiiksi.
Jollei sitten löydy jotakin muuta työtä. Siihenhän se pitää uskoa ja lähetellä hakemuksia jo nyt. Tulevaisuutta ei ehkä kannata etukäteen surra, voihan tässä tapahtua vaikka ja mitä! Mutta siltikin se syksy pelottaa jo valmiiksi..
