Never say never

Tsuippadui. Niin kovasti kun minä taannoin mieleni pahoitin tuosta orjatyödiilistä, jonka haastattelussa kävin.. Olla nyt muka rekrykoulutuksessa työttömyskorvauksella töissä tehden täyttä häkää samaa työtä mitä palkalliset työntekijätkin tekevät - eikä ole mitään takeita siitä, että rekrykoulutuksen työjakson jälkeen saisi ihan oikeitakin töitä. Sellaisia mistä maksetaan ihan oikeaa palkkaa. Joo, no eipä pidä koskaan sanoa ei koskaan. Taas kerran tuli todettua tuokin sanonta todeksi. Tässä sitä ollaan, töissä halpana työntekijänä, ahkeroimassa työpaikassa josta ei tiedä yhtään, onko edessä loistava tulevaisuus, vai näkyykö se kumminkin vain peruutuspeilistä.

Ei oikein työnhaku edisty, vaikka olinkin jo suhteellisen toiveikas, kun pääsin ensimmäisestä hakuvaiheesta jatkoon pariinkin paikkaan. Innostus ja toivonkipinät hiipuivat sitä mukaa, kun taakse jääneiden päivien määrä vain kasvoi ja kasvoi - eikä taaskaan tärpännyt. Yhdestä paikasta sentään jo jaksoivat ilmoittaa, että valitettavasti minua ei valittu töihin, mutta nämä useammat muut hakemukset edelleenkin vain roikkuvat ilmassa. Turhauttavaa.

Tuumailin, että ehkä tämä turhauttava työnhaku on sittenkin vieläkin tympeämpää, kuin ihan oikeiden töiden tekeminen, vaikkei siitä rahaa oikein tulekaan. Onpahan jotakin mielekästä tekemistä, saa kontakteja, ohessa jopa oppii taas jotakin uutta, eikä kukaan loppupeleissä tiedä, että jospa vaikka kuitenkin tuosta vielä poikisi ihan oikea työsopimuskin, vaikka sitten määräaikainenkin. Nielin kiukkuni, otin härkää sarvista ja toivon parasta.

Työnantaja siis valitsi minut siitä x henkilön joukosta, joita hän harkitsi ja haastatteli. Tietysti se on hyvä tunne, että tulee valituksi. :) Teen nyt hommani niin hyvin kuin mahdollista ja hoidan asiat omalta osaltani niin, että työnantajalla on koulutusjakson jälkeen sellainen fiilis, että hän haluaa palkata minut. Tai mielummin vaikka jo ennen koulutusjakson päättymistä, sekin on teoriassa mahdollista.

Virallisesti olen siis edelleenkin työttömien kirjoilla, kun en ole työsuhteessa, mutta voihan sitä vaikka itsekseen kuvitella päässeensä jo työttömyyden kurimuksesta pois. Pidän kumminkin vielä silmät auki muidenkin työpaikkojen suhteen, sillä minulla on oikeus lähteä tuosta rekrykoulutuksesta pois, jos saan työpaikan muualta. Siinä vaiheessa voi toki myös ottaa harjoittelupaikan pomoon yhteyttä ja kysäistä, että mitenkäs hän haluaa nyt toimia - tehdäänkö työsopimus vai lähdenkö toisen yrityksen leipiin. On hyvä että työnantaja tietää tuon itsekin, joten saattaahan se vähän olla kannustimena että jos olen hänen mieleensä, niin kannattaa tarjota töitä, etten vain lähde muualle. Olettaen tietenkin että työpaikalla on ihan oikea tarve ja resursseja palkata töihin.

Katsotaan nyt tämäkin kortti. Jospa se työpaikka löytyy tällä tavalla. Ei voi tietää.. :)

Nopea vastaus on aina 10+

Nytpä täytyy heti kirjoittaa päivitys blogiini, kun tapahtui todella poikkeuksellinen juttu. Hain erästä työtä ja lähetin hakemukseni sähköpostilla tänään. Ala ei ihan omaani ollut, mutta työ itsessään liittyi myyntiin, jota olen tehnyt paljon. Olin pudota penkiltäni, kun puoli tuntia hakemuksen lähettämisen jälkeen sain jo vastauksen. Viesti oli lyhyt ja valitettavasti kannaltani kielteinen: "Hei Xxx, Kiitos mielenkiinnostasi avoinna olevaa xxx:n tehtäväämme kohtaan. Valitettavasti alalla jo olleita on hakijoiden joukossa riittävästi joten suoritamme valinnan heidän kesken. Ystävällisin terveisin: Xxx"

Vastaus oli nopea, lyhyt, selkeä, nopea, tiivis, sanoinko jo nopea...  Puoli tuntia hakemuksen lähettämisestä olin jo saanut vastauksen, eikä minun enää tarvitse miettiä ja arpoa asiaa, käyttää aikaani siihen että pohdiskelen miten pärjään hakuprosessissa ja valmistautua henkisesti mahdolliseen haastatteluun. Olin niin iloinen nopeasta vastauksesta, että paikan saamatta jääminen ei hirveästi jäänyt harmittamaan. Vastasinkin tuohon mailiin ja kiitin nopeasta vastauksesta. Muutkin voisivat ottaa oppia tästä! Ja mikä mielikuva minulle jäi kyseisestä yrityksestä? Positiivinen, asiallinen, ripeä, ammattitaitoinen, luotettava.. listaa voisi jatkaa kolmen sivun verran. Hakemukseeni vastannut henkilö oli lukenut hakemukseni ja ansioluetteloni, todennut että en ihan ole siinä joukossa jonka pyytävät jatkohaastatteluihin ja mikä tärkeintä: ilmoitti siitä minulle välittömästi! Ei vaatinut hurjia ponnisteluja lähettää tuo muutaman rivin vastaus sähköpostilla ja homma on hoidettu minun nähdäkseni kiitettävin arvosanoin. Vau! Tätä ei todellakaan tapahdu ihan joka päivä, eikä edes puolen vuoden välein!

Hyväksikäytön piirteitä, vai aito työllistymismahdollisuus?

Kävin tällä viikolla eräässä työhaastattelussa. Kyseessä oli erääseen rekrykoulutukseen liittyvä hakemusprosessi, jossa oli löytynyt minusta kiinnostunut työnantaja. Kyselin jo heti asiasta ilmoittaneelta koulutusfirman henkilöltä, että onhan tässä nyt sellainen työnantaja, jolla on myös aito tarve palkata uusi työntekijä tämän useamman kuukauden mittaisen harjoittelujakson jälkeenkin. Ei tietenkään voinut varmaksi luvata, mutta aiemminkin samalle työnantajalle oli työllistynyt ihmisiä heidän kauttaan. Olen korostanut, ja korostin taas että ensisijaisesti etsin vakituista työsuhdetta. Juu juu, määräaikaisetkin työsuhteet ovat aina plussaa ja vievät elämässä eteenpäin - totta, mutta kun takana on jo kymmenkunta vuotta pätkähommia ja työttömyyttä, niin ihan aikuisten oikeasti haluan jo vakautta elämääni. Puhumattakaan siitä, että työttömänä tai määräaikaisessa työsuhteessa on ihan turha mennä pankkiin keskustelemaan asuntolainan otosta, tai neuvotella autokaupassa osamaksujärjestelyistä.

Olin toiveikkaan utelias ja innostunut kyseisestä työstä. Haastattelussa työnantaja vaikutti myös kiinnostuneelta minusta, mutta töitä ei luvannut kuin lyhyen jatkon itse koulutusjakson jälkeen, noin kuukauden jälkihoidon verran itse hektisen projektin jälkeen. Eli se siitä "aidosta tarpeesta". Heidän aito tarpeensa on saada työntekijä edullisesti (koulutusfirmalle maksettava könttäsumma) hoitamaan erittäin vaativaa ja kiireistä projektia vajaaksi puoleksi vuodeksi. Minä itse saan tuolta ajalta saman korvauksen kuin työttömänä ollessani, eli perusäivärahan ja kulukorvauksena 9€/työpäivä. Jos työnantaja edes vihjaisisi, että heillä olisi ehkä tarvetta palkata vakituiseksi tuon jakson jälkeen, olisin jo innoissani raapustamassa nimeäni papereihin, mutta ei.. Kysyin asiaa ihan suoraan ja vastauksena sain että ei hän lupaa mitään, ja että joskus on jotain määräaikaisia työsuhteita solmittu tällaisten jälkeen. Määräaikaisia työntekijöitä heillä on muutenkin paljon.

Ymmärrän kyllä, että ei tietenkään voi luvata varmaksi mitään, mutta jos heillä ei käytännössä ole tarvetta työntekijälle kuin tuon projektin ajaksi, niin aika heikolta näyttää. Ja jos vakituisia ei muutenkaan ole tapana palkata, niin.. Talouteni saattaisi vielä kestää tuon peruspäivärahalla kitkuttelun ensi kevättalveen saakka, jos tiedossa olisi sen jälkeen vakituinen työpaikka täydellä palkalla, mutta nyt ei kuulostanut siltä. Tulee mieleen että tässä nyt saatetaan hyödyntää työvoimakoulutuksen nimissä edullisesti ammattitaitoista ja pätevää työvoimaa kiireelliseen projektiin, mutta tarkoituksena ei välttämättä edes ole palkata henkilöä töihin jakson jälkeen. Tässä nyt on vielä tilanne auki, työnantaja haastattelee vielä joitakin henkilöitä ja minullakin on pari työnhakuprosessia vakituisiin työpaikkoihin vahvasti päällä. Plus tietenkin koko ajan lähettelen uusia hakemuksia. Pidän itselleni peukkuja, että pitkälläkin tähtäimellä paras mahdollinen vaihtoehto toteutuisi. On se sitten vakituinen työpaikka nyt syksyllä, tai koulutuksen jälkeen kitupalkalla täyttä työtä tehneenä saatu vakituinen työ.

Jotenkin tässä nyt vain alkaa työttömän kärsivällisyys olla koetuksella, kun televisiosta tulee tuutin täydeltä asiantuntemattomia ja käsittämättömiä lausuntoja työttömistä, työttömyyden syistä ja syyllistäviä suunnitelmia työttömyysturvan heikennyksiin. Aina vaan kummallisemmiksi käyvät ideat ja menetelmät. Omasta mielestäni olen ollut nöyrin mielin ja joustanut työnantajien suuntaan joka kohdassa. Tehnyt työaikajoustoja, hoitanut asioita jotka eivät edes kuuluisi minulle vaan esimiehilleni, hengittänyt syvään ja laskenut kymmeneen, kun ilmoitetaan että nyt on kaikilla palkatonta vapaata viikko, elätellyt toiveita määräaikaisen työn jatkumisesta vakituisena, mutta kerta toisensa jälkeen joutunut pettymään, kun tarvetta on ollut vain sille lyhyelle pätkälle. Työttömänä olen kiltisti käynyt työkkärin kursseilla, lähettänyt hakemuksia joka ikiseen järkevältä kuulostavaan työpaikkailmoitukseen, lähetellyt avoimia hakemuksia, kysellyt kavereilta, huhuillut somessa, pitänyt silmät ja korvat auki - vaan mikä on tulos? Pätkähommia pienellä palkalla, työttömyyttä kun en enää lähde hakkaamaan päätäni puuhun epämääräisissä puhelinmyyntifirmoissa, tai omalla vastuulla täydellä provisiolla kiertämään pitkin maata jotakin tuotetta kaupustelemassa. Työpaikka sadan kilometrin päässä ei tule kysymykseen ajankäytöllisistä syistä ja työn perässä en voi muuttaa, tai puolisollekin pitäisi löytyä samalla töitä.

Alkaa riittää tämä nöyristely ja mateleminen jonkin paremman toivossa. Siksi selkä suorana haastoinkin tuota työhaastattelijaa kertomaan työstä ja työntekijän tarpeesta tarkemminkin. Siksi en enää jaksaisi kituuttaa toimeentulon rajamailla tehden vaativaa työtä puolta vuotta vain saadakseni loppupeleissä vain lämmintä kättä ja suuret kiitokset hyvin tehdystä työstä. Siksi uskallan asettaa tähtäintä korkeammalle ja jatkossa sivuuttaa pilipalihommien hakemisen kokonaan. Siksi että olen osaava, pätevä, ammattitaitoinen, eikä työttömyys määrittele minua johonkin huonompaan kastiin. Minulla on oikeus saada kunnon työtä, ja etenkin saada siitä työstä sellaista palkkaa että sillä tulee toimeen. Ei minun tarvitse pyydellä olemassaoloani anteeksi, eikä suostua ihan mihin tahansa.

Toivonkipinä, ehdolla kahteen työpaikkaan!

Viimeksi kirjoittelin taas eräästä hakemustehtailupäivästä. Tuon jälkeenkin (ja myös ennen) olen lähetellyt työhakemuksia, mutta juuri tuon kirjoituksen hakemuksista poiki pääsy (sen kakkospaikan) jatkoon, eli juuri siihen mihin arvelinkin olevan parhaimmat mahdollisuudet. Nyt pitää polkaista vetävä videohaastattelu, aikaa on onneksi vielä pari päivää ja ohjelma on sama minkä kanssa tappelin aiemminkin (raportti taistelustani täällä: Videohaastatteluvastauksen videointi ), eli tekniset temput ovat jo hanskassa. :) Tuo työ oli erään rekryfirman kautta haussa ja kävipä sitten niin hauskasti, että saman firman eri toimipisteen työntekijä oli bongannut minut erääseen toiseen työpaikkaan liittyen. Itse työ on itse asiassa pitkälti samanlaista kuin tuo ensimmäinenkin, mutta firma on eri. Olen siis nyt päässyt ensimmäisen karsintavaiheen yli jatkoon jo kahteen työpaikkaan. Jipii! :) Jospa se onni vihdoinkin potkisi oikeaan suuntaan!

Olotila on jo tässä vaiheessa jotenkin keventynyt ja takaraivossa kipinöi pieni toivonkipinä, että se vakituinen ja täysiaikainen työpaikka on käden ulottuvilla minullekin. Ihan tässä lähitulevaisuudessa jo, ihan jo tämän vuoden aikana, ennen lumia jopa.. Mahdollisuus päästä taas normaaliin elämään kiinni, mahdollisuus elää! Ja samalla yritän muistuttaa itselleni, etten vain nuolaise ennen kuin tipahtaa.. pettymys on raju, jos jäänkin ilman työtä.

Kolmen hakemuksen päivä

Olen ollut tänään oikein erityisen ahkera ja tein kolme työhakemusta. Niistä ensimmäinen oli vähiten kiinnostava, mutta ihan mukiinmenevä paikka. Luultavasti en pääse sinne, koska työnkuvaus liippaa vähän oman osaamisalueeni ulkopuolelta, mutta toisaalta periaatteessa ihan mahdollinen, jos ovat sillä asenteella liikkeellä että hyvälle tyypille voi vähän hommia opettaakin, jotta pääsee alkuun. Ei se nyt mitään rakettitiedettä siltikään ole. Toinen hakemus oli sellaiseen työhön, jota olen aiemmin tehnytkin eri työnantajan palveluksessa vähän aikaa. Aika todennäköisesti sieltä tulee ainakin puhelu ja ehkä haastattelupyyntökin. Pidän aika todennäköisenä, että jopa saisin sen työn, sillä oma osaamiseni täsmää täysin haettuun työntekijäprofiiliin.(Yritän ajatella nyt positiivisesti, huomaattekos!) Kolmas hakemukseni oli ehkä kiinnostavimpaan työhön tällä kerralla. Siinä hyppäisin ihan uudenlaiseen työnkuvaan, eli uutta ja ihmeellistä opeteltavaa olisi paljon, mutta taustani ja persoonani sopisi työhön mainiosti. Soitinkin ilmoituksessa mainitulle henkilölle ja hän vaikutti kiinnostuneelta. Nyt sitten taas niitä peukkuja pystyyn!

Huomenna menen paikalliseen TE-toimistoon, jossa järjestetään infotilaisuus eräästä rekrykoulutuksesta. Mieluiten menisin suoraan töihin, mutta jos koulutuksen kautta oikeasti saisi töitä ja jonkinlaista lyhyttä täsmäkoulutusta kyseiseen työhön, niin käy sekin. Tässä kun jo puolivakavissani harkitsin ammattikorkeakouluun hakemistakin, eri linjalle mistä valmistuin viisi vuotta sitten. Vielä ehtisi tämän vuorokauden puolella vääntää nettihakemuksen, mutta... Ei se loppujen lopuksi taida olla vaivan arvoista. Kyllä tällä työ- ja opiskeluhistorialla on pakko saada töitä ilman kokonaisen uuden tutkinnon hankkimistakin. Ja hei, kolme vuotta hiki päässä opiskelua, eikä sekään taas käytännössä takaa yhtään mitään enempää, kuin mitä minulla tällä hetkellä on esittää. Kiitos, mutta ei kiitos.

Työttömänä taas

Nyt se työnteon ihanuus on ohi. Työttömän arki on taas täällä. Ei tässä muu auta, kuin pyrkiä löytämään seuraava työpaikka niin nopeasti kuin vain mahdollista. Bongasinkin erään vakkaripaikkailmoituksen, joka voisi olla ilmoituksen perusteella minulle kuin nenä päähän. Minulla on myös kaikki vaadittavat ominaisuudet ja tukku lisää takataskussa, joten täytän kriteerit kirkkaasti. Lähetin hakemuksen hetki sitten ja huomenna soitan rekryfirmaan perään, että tulihan se nettilomakkeen vastaus varmasti perille ja perustelen vielä miksi olen loistovalinta siihen työhön. Työpaikka olisi kaiken lisäksi vain muutaman kilometrin päässä kotoani, joten ei olisi tiedossa mitään tunnin työmatkoja. Peukkuja pystyyn, nyt on onnekas olo!

Mietteitä, kun töitä on jäjellä enää kolme viikkoa

Viimeksi kun kirjoitin, oli töitä ollut takana kolme viikkoa ja vielä edessä kahdeksan viikkoa. Nyt tilanne on toisin päin. Takana on kahdeksan työntäyteistä ja antoisaa viikkoa erikoismyymälässä, jolloin olen taas saanut kokea olevani elämässä täysillä kiinni. Jäljellä on enää kolme viikkoa. Vaikka jalkoja särkee (aluksi enemmän, enää ei niin paljon) jatkuva seisominen ja kävely, niin ei se haittaa ollenkaan. Työpäivieni aikana kohtaamani asiakkaat ovat olleet kiinnostavia ja heidän kanssaan toimiminen on ollut mielekästä, hauskaa ja haastavaakin. Pidän työstäni valtavasti ja olen saanut tehdä täysiä työviikkoja. Pääsen kartoittamaan asiakkaan toiveita ja tarpeita, jonka jälkeen tarjoan heille sopivia tuotteita ja ratkaisuja. Aivan mahtavaa! Huippuhienoa on ollut myös suora palaute asiakkailta, kun he ovat kiitelleet erinomaisesta palvelusta. Kyllä se sydäntä lämmittää! :)

On toki ollut myös sellaisia asiakkaita, jotka ovat kuin sitruunan nielleet. Hapannaamoja, jotka kiukuttelevat aiheettomasti ja ilmeisesti purkavat omaa pahaa oloaan johonkuhun satunnaiseen asiakaspalvelutyötä tekevään henkilöön. Tuommoiset tietysti saavat itsellekin pahan mielen hetkeksi, mutta kun ei anna sen näkyä työssä ja vastaa asiallisesti, on asiakaskin parhaassa tapauksessa saattanut tulla paremmalle mielelle. Tämmöistäkin tämä välillä on, eikä sille oikein voi mitään, että jokainen ihminen on oma persoonansa - omine tunnetiloineen ja käytöstapoineen.

Vaan kaiken kaikkiaan harmittaa vietävästi, että tätä herkkua on jäljellä enää kolme viikkoa. Olen lähetellyt työhakemuksia, mutta vastauksia ei ole tullut. Täytyy kiihdyttää hakutahtia tästä eteenpäin, jotta hyvällä tuurilla saisin jostakin töitä pian tämän pestin päättymisen jälkeen. Töissä oleminen aiheuttaa riippuvuutta, sitä on saatava lisää! :) Elämä elokuusta eteenpäin ilman töitä ei houkuttele ollenkaan. Putoaminen taas takaisin siihen työttömyyden epämääräisyyteen ja epätietoisuuteen tuntuu pahalta jo etukäteen.

Töissä on kivaa, mutta syksy pelottaa..

Kolme viikkoa on mennyt ihan hujauksessa! Töissä on kivaa, työkaverit ovat kivoja, kaikki on jees! Tällä viikolla tuli ensimmäinen vajaa työviikko, kun minulla onkin vain neljä työpäivää. 0-tuntisopimuksen miinuspuolena on se, ettei voi luottaa siihen että töitä on täysiä tunteja. No, jatkossa pitäisi sitten taas olla täydet viikot, kun vakituisia lähtee kesälomille ja jonkunhan ne työtkin pitäisi tehdä. :)

On oikeasti ollut ilo olla töissä ja erittäin mielelläni jatkaisin samaa rataa eläkkeelle saakka. Tässä työpaikassa ei ole mahdollisuuksia jatkaa määräaikaisen sopimukseni jälkeen, mutta sen tiesinkin jo ennen töiden aloittamista. Pienenä peikkona se tiedossa oleva viimeinen työpäivä kummittelee takaraivossa. Laskeskelen viikkoja.. montako viikkoa olen ollut töissä (3) ja montako viikkoa on enää jäljellä (8). Ja sen jälkeen on edessä taas suuri tuntematon. Ja kolmen viikon työttömyyden jälkeen on edessä putoaminen ansiosidonnaiselta peruspäivärahalle. Vatsaa vääntää jo valmiiksi.

Jollei sitten löydy jotakin muuta työtä. Siihenhän se pitää uskoa ja lähetellä hakemuksia jo nyt. Tulevaisuutta ei ehkä kannata etukäteen surra, voihan tässä tapahtua vaikka ja mitä! Mutta siltikin se syksy pelottaa jo valmiiksi..

Ensi viikolla töihin!

Ihan huippujuttu, että ensi viikosta alkaen pääsen edes vähäksi aikaa ns. normaalien ihmisten asemaan: töihin! On tuntunut mahtavalta sanoa, että tällä viikolla vielä ehtisin tehdä jotakin, mutta sen jälkeen on kiireisempää, kun TYÖT alkavat. Tai että en vielä tiedä työvuoroistani tarkemmin, jos pitäisi jollekin päivälle sopia jotakin. :) Ihan pikkujuttu ja normiarkea useimmille, mutta minusta se on tuntunut hienolta! On taas jokin paikka ja tehtävä elämässä, eikä vain päivästä toiseen jatkuvaa työttömänä olemista ja työpaikkojen metsästämistä. Odottelen jo malttamattomana maanantaita ja siitä alkavaa kahden ja puolen kuukauden työpestiäni.

Miten Suomessa saa töitä?

Miten saada töitä? Miten vakuuttaa työnantaja pätevyydestäni? Etenkin kun on ollut pitkään työttömänä. Siinäpä niitä tuhannen taalan kysymyksiä..

Kuten kerroin, sain kesäksi töitä ja tosiasia on, että sain työn koska olen siinä hyvä ja mikä tärkeintä: työnantaja tunsi minut jollakin tavalla jo entuudestaan. Minun ei tarvinnut yrittää erottua hakijoiden joukosta epätoivoisesti, koska minut tunnettiin jo ja minun ei myöskään tarvinnut todistella osaamistani, koska työnantaja tiesi minun osaavan homman. Hän valitsi minut, sillä tiesi palkkaavansa pätevän ihmisen, vaikka olenkin ollut pitkään työttömänä. Tässä tilanteessa työttömyyteni ei haitannut. Joskus sentään on suhteistakin hyötyä..

Muutenhan tämä työttömyysaikani on ollut melkoisen hiljaista työnantajapuolen osalta. Mikä avuksi, kun tietää olevansa hyvä ja pätevä, mutta ei pääse osoittamaan sitä? Satojen hakemusten joukosta ei erotu. Pitkä työttömyysjakso ilmeisestikin pelottaa työnantajia, vaikka työttömyys ei olekaan omaa syytä. Työhaluja on, mutta ei töitä. Minut kyllä palkataan, kun työnantaja tietää minut ja osaamiseni, mutta uusia ihmisiä en pääse vakuuttamaan, en edes haastatteluun. Turhauttavaa.

Suututtaa jopa, kun esimerkiksi eräässä henkilöstövuokrafirmassa todettiin, että kyllä he jättävät sellaiset ihmiset suosiolla jonoon, joilla on vuoden työttömyysjakso takanaan. Miten ylimielistä touhua! Minua on kerran jopa tultu kyselemään omalta työpaikaltani kilpailijalle töihin. Sen hetkinen pomoni seurasi touhua suu auki muutaman metrin päästä. Oi että oli hieno fiilis! Kieltäydyin kohteliaasti ja pysyin työssäni. Sen hetkinen elämäntilanteeni ei olisi mahdollistanut hyppyä toiseen työpaikkaan, mutta kyllähän sitä tietysti jälkeenpäin mietiskelee, että mitäs jos.. No, pointtini on siinä, että kun itse TIEDÄN olevani hyvä, arvokas, pätevä ja osaava työntekijä, niin millä hemmetillä joku suunnilleen lukiosta päässyt HR-ihminen mukamas päättelee, että pitkä työttömyysjakso tekee minusta automaattisesti hylkytavaraa? Ja mikä ihme tätä nykymaailmaa riepoo, kun töihin ei pääse, vaikka mitä yrittäisi. Paitsi niillä suhteilla. Tadaa, kerrankin tunsin oikean ihmisen oikeassa paikassa - vaikka eipä sekään kesää pidemmälle kanna, mutta on edes jotakin.

Hämmentyneenä olen seurannut telkkarista "viisaiden" päätöksiä työttömyyden kitkemiseksi. Suurin osa keinoista on vain keppiä ja piiskaa, valvontaa ja syyllistämistä. Ja työkokeilu.. kyllä siihen lyhyempikin aika riittää, että voi vakuuttaa potentiaalisen työnantajan pätevyydestään. Ei siihen neljän kuukauden ilmaistyötä tarvita! Olen kerran päässyt töihin yhden päivän omatoimisen työkokeilun jälkeen; työnantaja sanoi että no tule huomenna töihin ja katsotaan päivän jälkeen. Ja naps, töitä tuli. Määräaikainen pesti sekin, mutta pääsi sillä taas vähän matkaa elämässä eteenpäin. Tuo tosin tapahtui ennen tätä viimeisintä taantumaa/lamaa, että noinkohan nykytilanteessa olisi onnistunut? Ja minkälainen paperisota ja byrokratia siinä oikeasti pitäisi olla, että tuollainen onnistuu? Jos tuota minunkin yhden päivän kokeilujaksoani mietitään, niin olisi kai pitänyt tehdä jonkinlainen harjoittelu/kokeilu/tms. sopimus ennen sitä päivän kokeilua ja sen käsittely asiaankuuluvissa virastoissa olisi kestänyt pitkään ja miten sitten vakuutuksetkin mahdollisen työtapaturman takia..? Nyt homma sujui ns. paikallisesti sopien ilman "turhia" byrokratian pykäliä.

Olen tätä joskus tainnut ihmetelläkin, mutta miten Suomella ja suomalaisilla on varaa jättää pätevien ja osaavien ihmisten reservi käyttämättä!? Miksi ei tehdä lakeja ja säädöksiä, jotka aidosti helpottavat työntekijöiden palkkaamista oikeisiin töihin? Mitä tässä tilanteessa pitää tehdä, jotta saadaan lisää työpaikkoja, joihin voidaan palkata ihmisiä? Lisäkiristyksillä ja kepin kanssa heilumisella homma ei lähde sujumaan, joten mitäpä jos kokeiltaisiin toista tapaa. Puretaan liikaa säännöstelyä ja kikkailua, joka työllistää ainoastaan ylityöllistettyjä valvontaviranomaisia. Helpotetaan asioita. Jospa vain muutaman klikauksen ilmoitus sähköiseen palveluun riittäisi ilman nettikaavakkeiden täyttelyä, kymmenen lomakkeen skannausta ja perusteellista selvitystä aikomuksesta työllistyä/työllistää. Ja sama myös toisin päin, helppo klik klik, kun työ päättyy ja on taas tarpeen saada apua päivärahan tms. muodossa. Ja nimenomaan niin, ettei tarvitse pelätä jäävänsä tyhjän päälle, jos työt loppuvatkin yllättäen esim. koeaikana ilman mitään järjellistä syytä. Näinkin on käynyt, eikä ollut ihan helppo rasti vakuutella TE-toimiston henkilöä siitä, etteivät työt loppuneet minun omasta töppäilystäni, vaan vähän omintakeinen työnantaja ihan yks kaks ilmoitti että voit lähteä kotiin, eikä suostunut kertomaan syytä.  Karenssipeikkohan siellä heti ensimmäisenä oli vastassa.

Keep it simple. Neuvo jota kehotetaan noudattamaan joka paikassa. Markkinoinnin ja myynnin punainen lanka. Yksinkertaistetaan asioita, helpotetaan ja kevennetään byrokratiaa. Osoitetaan luottamusta kansalaisiin, eikä ensimmäisenä olla suorittamassa kolmannen asteen kuulusteluja ja epäillä vilunkipelistä. Suomi nousuun!

Kesäksi töitä!

Pienimuotoisia tietoteknisiä ongelmia matkassa, joten päivittäminen on jäänyt. Nyt kaiken pitäisi olla taas kunnossa.

Loppujen lopuksi siinä rekrykoulutuksessa kävi niin, että en päässyt mukaan. Tiedotusta siltä suunnalta ei kyllä pysty kiittelemään, sillä vaikka tiedustelin hakemukseni etenemisestä useasti, en saanut vastauksia. Virallinen tieto kurssin valinnoista tuli vasta koulutuksen aloitusviikon puolivälissä kirjeenä. Onneksi kuitenkin osasin itsekin päätellä jotakin ja ilmoitin nollasopparikesähommapaikkaan, että voin ottaa työn vastaan, vaikken koulutuksesta vielä virallista (=mitään) vastausta ollut saanutkaan. Sain kumminkin sen kesähomman, eli toukokuun puolivälistä heinäkuun loppuun saakka minulla on hommia. Jee! Onhan sekin sentään jotakin.

Nyt pitääkin siirtää työnhakufokusta sillä tavalla, että tästä lähtien etsiskelen töitä jotka alkaisivat vasta syksyllä. Tuo kesähomma on semmoinen, että tiedän varmuudella ettei siellä ole jatkomahdollisuuksia kesän jälkeen. Jospa hakua helpottaisi se, että haen uutta työtä jo työsuhteessa ollessani. Olisikohan sillä merkitystä?

Vastaus olisi kiva

Pääsiäinen ja muuta sen sellaista meni ohi jotta hurahti. Tuossa työ/rekrykoulutus/joku muu -tilanteessa ei ole varsinaista uutta varmaa kerrottavaa. Kyselin koulutuksesta pääsiäisen jälkeen, eli viime viikon tiistaina ja torstaina, mutta ei sieltä osattu sanoa yhtään mitään. Infon mukaan koulutuksen piti alkaa maanantaina, eli eilen, joten olettaisin etten päässyt mukaan. Olisihan se tosin ollut ihan kiva tietää ajoissakin, ettei olisi tarvinnut pyöritellä kesätyöpaikan kanssa turhaan. Laitoin sinne 0-sopparityöpaikkaan eilen heti aamulla sähköpostia, jossa pahoittelin vastauksen viipymistä, mutta kerroin ottavani työn vastaan. No, sieltä ei ole kuulunut mitään. Toivottavasti eivät palkanneet jotakuta muuta tässä vitkutellessani.

Jottei olisi liian yksinkertaista..

Mitähän tässä nyt tekisi? Hain erääseen paikkaan töihin ja minut otettaisiin sinne kesäksi, eli kyseessä olisi 2,5kk pesti toukokuun puolivälistä heinäkuun loppuun saakka. Työ olisi vieläpä 0-tuntisopimus, eli parin viikon sykleissä katsottaisiin että minkä verran tunteja minulla olisi. Teoriassa kiireisimpänä aikana olisi 37,5 tunnin viikot, mutta vähemmän kiireisenä aikana vähemmän. Pitäisi ilmoittaa jotakuinkin heti, otanko paikan vai ottavatko jonkun muun. Työ on kiinnostavaa, mutta varmaa on se, että minkäänlaista toivoa jatkosta ei ole.

Vaakakupin toisessa päässä on tämä rekrykoulutus, jossa pääsin videohaastatteluvaiheeseen. Jos siinä tärppää ihan kunnolla, saisin noin puolen vuoden koulutuksen ja työssäoppimisen jälkeen ihan oikean työpaikan. Vakituisen työpaikan. En vielä tiedä yhtään, miten sen kanssa käy, mutta jos otan kesäpestin vastaan, en voi osallistua koulutukseen.

Otanko siis määräaikaisen 2,5 kuukautta kestävän 0-tuntisopimuksen, joka alkaisi varmuudella parin kuukauden kuluttua, vai jäänkö odottamaan mahdollista koulutus- ja työpaikkaa, josta ei ole vielä mitään varmuutta, mutta onnistuessaan takaisi minulle varmemman tulevaisuuden.

Vai löytyykö puskista vielä joku ylläripaikka, johon olisi mahdollisuus..? Äh, nyt on hankala paikka. Töihin haluan ehdottomasti mennä, mutta mitä tässä tilanteessa kannattaisi tehdä?

Videohaastatteluvastauksen videointi oli yhtä taistelua

Sain siis kutsun videohaastatteluun, jossa piti vastata pariin kysymyspatteriin. Kumpikin video sai olla maksimissaan kolme minuuttia pitkä. Aikataulu oli aika haastava, koska luin saamani sähköpostin aamulla ja vastaus piti olla valmis jo samana iltana yhdeksään mennessä. Kiire ei tullut siitä että olisin lukenut sähköpostin suurella viiveellä, vaan mailin lähetysaika oli edellisen päivän iltakymmenen jälkeen.

No, koska tuleen ei auta jäädä makaamaan ja muuta sen semmoista, niin tuumasta toimeen. Ensinnä tietysti piti mennä suihkuun, meikata, laittaa hiukset, miettiä mitä laitan päälle, minkälaista taustaa vasten saan videon kuvattua ja millä sen yleensäkään saan kuvattua. Sen lisäksi olisi ollut ihan kiva, jos olisi ollut jotain fiksua sanottavaakin..

En ole koskaan tehnyt videohaastattelua, eikä pöytäkoneessani ole kameraa. Meillä on yksi vanhempi läppäri, jossa on kamera, mutta konetta ei ole käytetty ikuisuuksiin ja siinä oli tsiljoona vanhentunutta ohjelmaa, eli päivityksen päivityksiä pukkasi, eikä järjestelmä oikein tuntunut toimivan. Kokeilin kännykällä, mutta ei onnistunut. Yritin liittää pöytäkoneeseen sellaista valvontakameran tyyppistä systeemiä, mutta ei se toiminut haastatteluohjelmistossa, jonka kautta videointi piti tehdä. Aikaa kului, enkä saanut hommaa toimimaan aikataulun puitteissa. Lopulta minun piti laittaa sähköpostia, että teknisten ongelmien takia en saa tehtyä videointia määräaikaan mennessä, mutta yritän seuraavana päivänä uudestaan. Sain vastauksen, että se kyllä sopii.

Seuraavana päivänä taistelu jatkui. Laitoin hiukset, meikkasin, pukeuduin.. Kokeilin nauhoittaa videot kännykällä ja lähettää ne sähköpostilla, mutta tiedostot olivat liian suuria. Lopulta sain läppärin kameran ja rekrytointipalvelun videohaastatteluohjelman keskustelemaan keskenään ja riemu oli suuri, kun pääsin painamaan nauhoitusnappulaa ilman virheilmoituksia! Jipii! Riemu oli lyhytaikainen, sillä videossa ei ollut ääntä. Voihan vitalis.. Uusi painiottelu asetusten ja ajureiden kanssa alkoi ja tuskanhiki otsalla kihelmöi. En lopulta saanut konetta toimimaan ja vielä viimeisenä oljenkortena kokeilin kännykkävideointia vielä kerran.

Sain tällä kerralla kännykällä videointiohjelman linkin auki ja pääsin kuin pääsinkin nauhoittamaan vastauksen. Höpöttelin siinä vaiheessa varmaan jo ihan diipadaapaa, mutta ainakin esiintymisjännitys ja omien maneerien kiusallisuus haihtuivat siinä epätoivon ja taistelun myötä. Sain video-otokset valmiiksi ja painoin lähetysnappulaa.. Tiedostot ovat liian suuria. Prkl.. Olin jo melkein myöhässä aiemmin sopimastani tapaamisesta, kun vielä kerran aloitin alusta. Muutin puhelimen kameran videointiasetuksista kuvanlaadun pienimmäksi mahdolliseksi ja viimeistä kertaa nauhoitin kaksi videotani. Puhuin mitä mieleen juolahti ja lopputulos oli mitä oli, mutta siihen oli pakko tyytyä. Sain videot lähetettyä ja huokasin syvään.. enää tämä homma ei ole minun käsissäni.

Olin kirjoittanut kysymykset lapulle kameran viereen ja jokaisen kysymyksen viereen tiettyjä asiasanoja, mitä siinä kohdassa halusin sanoa. Se helpotti puhumista jonkin verran. Valmiita lauseita en halunnut kirjoittaa, ettei video näyttäisi siltä että luen suoraan paperista. Ihan kiva kokemus sinänsä, opin jotakin tämmöisestäkin touhusta. Ja tosiaankin se kiire ja määräajan läheneminen vähensivät itsekritiikin määrää hetki hetkeltä. :) Ei siinä enää ehtinyt joka ikistä päänliikettä tai ilmettä harmitella, eikä se oman äänen kuuleminenkaan enää jaksanut hirvittää. Ainakin tulos oli aito, jos ei muuta.. :D

Kutsu videohaastatteluun!

Oi, oijoijoi, nyt tuli hoppu! Sain kutsun videohaastatteluun ja sen pitää olla valmis jo tänään! Sähköpostiini oli tullut eilen klo 22 jälkeen tieto siitä, että minut on valittu sen toisen hakemani työvoimakoulutuksen toiselle kierrokselle ja nyt pitää tehdä videohaastattelu parista kysymyksestä. Tänään olisi paljon muutakin tekemistä, mutta meneehän tämä tietenkin tärkeysjärjestyksessä niistä ohi.Onpahan vaan melkoisen lyhyt valmistautumisaika, mutta mitattaisiinko tällä paineensietokykyä ja kykyä toimia nopealla aikataululla..? Toki kampaajalla olisi ollut ihan kiva käydä, ettei tämä metsänpeikko-look säikytä rekrytoijia. :D Ja mitä laittaa päälle, missä sen kuvaa, millä sen kuvaa, ja mitä itsestään osaa kertoa fiksusti ja kiinnostavasti? Huh huh, nyt pitää lähteä suunnittelemaan tätä tämän päivän filmiprojektia! :)

Työvoimakoulutukseen en päässyt, ainakaan tällä kerralla

Hyppäsipä sydän kurkkuun, kun sähköpostiin tuli ilmoitus että olen saanut postia Netpostiin, lähettäjä: Alueen X Työ- ja elinkeinotoimisto. Mitäs nyt?! Helpotus (ja samalla pettymys) oli suuri, kun kyseessä olikin "vain" ilmoitus siitä ettei minua ole valittu hakemaani työvoimakoulutukseen. Sopivia hakijoita oli ollut liian paljon, enkä ilmeisestikään ollut siinä sopivimpien joukossa. Hetken kyllä säikähdin kovastikin, kun pelästyin että syystä tai toisesta TE-toimisto on pamauttanut karenssia, tai jotain muuta yhtä hauskaa. Kyllähän se jostakin kertoo, kun ensireaktio TE-toimiston yhteydenottoon nostattaa niskakarvat pystyyn. Eipä siitä suunnasta yleensä kysellä hyväntahtoisesti että miten menee, miten voisimme auttaa sinua löytämään töitä, pärjääthän varmasti?

Pettymys oli kyllä taas kerran suuri, kun en päässyt tähänkään koulutukseen. Sen avulla olisi ollut mahdollisuus päästä koulutuksen jälkeen suoraan töihinkin. Alakin olisi ollut mielenkiintoinen ja jopa sivunnut hieman sitä mitä olen joskus vähän aikaa tehnytkin. Mutta ei sitten. On minulla vielä toinenkin työvoimakoulutushakemus vetämässä, joten toivottavasti on parempi onni sen kanssa. Pitääpä taas katsoa mitä koulutuksia on tarjolla, jos vaikka olisi tullut tarjolle joku uusi oljenkorsi, johon voisin tarttua.

Suhtautuminen työttömään ihmiseen

Uusien ihmisten tapaaminen on nykyään aika tympeä juttu. Eihän siinä sinänsä mitään, uusien ihmisten tapaaminen on itsessään ihan mielenkiintoista, mutta se ensikohtaaminen. Ensin käsitellään nimi, mistä on kotoisin ja sen jälkeen.. Niin, kyllä te tiedätte. Se perinteinen kysymys, johon joutuu vastaamaan olevansa työtön. Plääh, tylsää. Voisipa jotenkin skipata sen kohdan yli. Aina se jotenkin tuntuu antavan tietyn leiman otsaan - jaa, tuo on työtön; minkähän takia? Tilanne on tietenkin toinen, jos se uusi tuttavuus sattuu itsekin olemaan työtön, tai ainakin tuntee läheisesti jonkun työttömän, jota pitää hyvänä tyyppinä. Vaan selittele siinä sitten asiat parhain päin sellaiselle, joka lähtökohtaisesti on sitä mieltä, että kyllä tekevälle aina töitä löytyy ja vika on itsessä jos ei ole töitä saanut.

Kävin jokin aika sitten eräillä messuilla. Menin sinne suurimmaksi osaksi sillä mielellä, että pääsisin tekemään tuttavuutta potentiaalisten työnantajien kanssa ja luomaan kontakteja sinne sun tänne. Messuosastoilla oli toinen toistaan innokkaampia juttusille tulijoita ja oman tuotteensa/palvelunsa/yrityksensä edustajia. Yksi toisensa jälkeen edustajat menettivät kiinnostuksensa välittömästi sillä hetkellä, kun heille selvisi että olenkin työtön. Samantien katse alkoi hamuilla seuraavaa kohdetta euronkuvat silmissä ja puhe takelteli kömpelösti kohti loppufraaseja. Juu, kiitos vaan teillekin mielenkiinnosta, tai lähinnä sen puutteesta. Ymmärränhän minä tietenkin sen, että messuilla on tarkoitus myydä, edustaa, tehdä bisneskontakteja, jne., kuka mitäkin oman tarkoituksensa mukaan, mutta asiat voi hoitaa niin monella tavalla. Asiallinen ja ystävällinen käytös muistetaan aina. Niin myös ikävä ja torjuva käytös. Olisikohan minuun nuivasti suhtautuneen Ab Yritys Oy:n edustaja mielissään, jos sattuisinkin joku kaunis päivä bisnesneuvotteluihin pöydän toiselle puolelle sellaiseen asemaan, että minulla olisi päätökseen jotakin sananvaltaakin? Ehkä siinä tarjottaisiinkin vain lämmintä kättä ja hajamielinen kiitos mielenkiinnosta, mutta.. No, ehkä vähän kärjistetty tapaus, mutta ei ihan mahdotonkaan.

Työttömänä ollessani olen nähnyt harmillisen monien ihmisten suhtautumisessa ikäviä piirteitä. Miten se työttömyys muka yks kaks kadottaa henkilön aikaisemman osaamisen ja pätevyyden? Miksi työttömyyttä ei yrityksissä nähdä mahdollisuutena napata loistotyyppi töihin? Tai miksi työ yleensäkään määrittelee ihmisen persoonaa? Miksi pitää heti tutustuessa kysyä mitä tekee työkseen, tai missä olet töissä? Asian voisi kysyä jotenkin toisin, ettei heti joudu kiusalliseen tilanteeseen, kun pitää selitellä että juuri nyt olen työttömänä. Sitä paitsi, ihmisiltä saisi huomattavan paljon mielenkiintoisempia kertomuksia, kun kysyisi vaikka että minkälainen ihminen olet? Tai ihan vaan pyytää ihmistä kertomaan itsestään, jos jotakin kerran pitää udella. Saisi sitten itse päättää mitä ja miten asioita kertoo.

Työhakemusta kirjoittamassa - taas kerran

Tällaisena aurinkoisena talvipäivänä, kun valkoinen hanki kimmeltää ja linnut laulavat kevätlaulujaan, on ihan kiva olla kotona ja nauttia.. mistä? Pakko myöntää, että kauniin päivän hohto himmenee, kun selaa avoimia työpaikkoja esimerkiksi mollin sivuilta ja yrittää taas kerran saada aikaan iskevän ja juuri sitä tiettyä työpaikkaa varten räätälöidyn työhakemuksen. Käytän tuntitolkulla aikaa siihen, että muokkaan CV:ni sopimaan avoimeen tehtävään ja itse hakemuskirjeeseen sitten laitan enemmän persoonaani peliin. Tarkistelen päivämäärät, kirjoitusvirheet ja asiasisällön. Muokkaan ulkoasua, ei liian lennokas, mutta ei ihan peruskauraakaan. Pohdin valokuvan liittämistä. Viilaan ja hion, säädän ja sorvaan. Lopulta olen tyytyväinen lopputulokseen ja lähetän hakemuksen varmana siitä, että kyllä tällä hakemuksella ja omalla osaamisellani pääsen varmasti ainakin haastatteluun saakka.

Odotan ja odotan. Avoimen työpaikan viimeinen hakupäivä menee ohi. No kyllä ne viimeistään nyt käsittelevät hakemuksia ja on enää vain ajan kysymys, että puhelin soi. Vaan eipä soi. Eikä sähköpostiinkaan tule postia kyseisestä yrityksestä. Into ja toiveikkuus hälvenevät ja tilalle tulee pettymys. Ei taaskaan tärpännyt, vaikka olisin ollut juuri sellainen henkilö, jota ilmoituksessa haettiin.. Mikähän minussa oli vikana, kun ei edes haastatteluun saakka päässyt? Vai enkö vain erottunut suuresta hakijajoukosta? Olisihan ihan hienoa saada edes se "kiitos, mutta ei kiitos" -viesti kohtuullisessa ajassa, ettei suotta elättele toivonkipinää. Onneksi edes joistakin yrityksistä tulee fiksusti infoa hakuprosessin etenemisestä ja lopulta tieto jonkun onnellisen palkkauksesta, mutta valitettavan usein hakemukset tuntuvat katoavan lähettämisen jälkeen syvään mustaan kaivoon, josta ei enää kuulu yhtään mitään. Kai niillä rekrytoijilla sitten on kädet täynnä töitä hakemusten käsittelyn kanssa, kun eivät ehdi edes lyhyttä viestiä laittaa. Tai mistä lie johtuu, en tiedä.

Taas on uusi mato koukussa, jospa tällä kerralla tärppäisi!

Ihmettelyä TE-toimiston toiminnasta

Onkohan monikin saanut töitä TE-palveluiden CV-netin kautta? Itse suhtaudun palveluun epäilevästi. Omaa ilmoitustani on käyty katsomassa korkeintaan pari, kolme kertaa sinä aikana, minkä se on kerrallaan voimassa. Käyttävätköhän työnantajat sitä ja jos käyttävät, minkä verran? Ja minkä alojen työnantajat? Luetaankohan niitä CV-netin ilmoituksia edes TE-toimiston virkailijoiden toimesta? Vaikuttaa kyllä aika tehottomalta järjestelmältä, ainakin näin työttömän näkökannalta katsottuna.

Käytetäänköhän TE-toimistoissa yleensäkään aikaa siihen, että ihan oikeasti yritettäisiin löytää heidän kortistoissaan oleville työttömille työnhakijoille ihan aidon oikeasti töitä? Aikaisempaa kokemusta ja koulutusta vastaavaa työtä - tai yleensäkään jotakin sopivaa työtä. Hieman ihmetyttää tämä touhu. Onko maassa nyt niin paljon työttömiä, etteivät virkailijat ehdi tehdä töitään? Vai kuuluuko heidän työhönsä ylipäätänsäkään se, että he auttaisivat työttömiä löytämään itselleen sopivan työpaikan? Mitäpä jos he ovatkin vain valtion varojen kirstunvartijoita, joiden pääasiallinen tehtävä on saada kortistoista mahdollisimman paljon ihmisiä jonkin syyn verukkeella karenssiin. Minulle on tullut parikin kertaa sellainen työtarjous, johon ei ole jätetty riittävästi aikaa hakea kyseistä työtä. Toisella kerralla sain tiedon tarjouksesta kirjeellä päivää ennen hakuajan päättymistä (ja ehdin juuri ja juuri hakea työtä ajoissa) ja toisella kerralla tieto tuli seuraavana päivänä hakuajan päättymisestä. Tai itse asiassa huomasin asian itse nettisivuilta, kun asioin TE-toimiston sivuille rekisteröityneenä. Paikka oli määrätty haettavaksi vain päivää ennen hakuajan päättymistä. Tietenkään en ollut ehtinyt hakea työtä määräajan puitteissa ja jouduin tekemään selvityksiä. Onneksi sain asiat selvitettyä, eikä karenssia tullut, vaikka heti kättelyssä uhkasivatkin ansiosidonnaisen päivärahani maksun katkaisemisella, vaikka en ollut tehnyt mitään väärää.

Tällaista tämä on.. ihmettelyä ja kummastelua. TE-toimisto tuntuu tunteettomalta tuulimyllyltä, joka jauhaa myllynkiviensä välissä työttömien massaa. Sieltä pitäisi sitten vahvimpien taistella itsensä läpi jotakuinkin ehjin nahoin.

Työtön työnhakija, siinäkö kaikki?

Jonkin aikaa olen miettinyt blogin kirjoittamista ja tänään arvelin ajan olevan kypsä. Ainakin minä itse olen kypsä omaan tilanteeseeni ja ajatusten purkaminen voisi tehdä terää.

Olen 40+ ikäinen nainen, moneen taipuva, ahkera ja hyvä työntekijä. Taustallani on hyvinkin erilaisia töitä; teollisuuden työtehtäviä, kouluttamista, yrittäjyyttä, toimistotöitä, myyntitehtäviä erilaisten tuotteiden parissa, muita asiakaspalvelutöitä, hieman hoitoalaa sivuavia töitä myös - vaikkakin ilman mitään hoitoalan pätevyyttä tai aikaisempaa kokemusta.

Luonteeltani olen joustava ja kaikkien kanssa tulen toimeen. Minulla on kaksi lukion jälkeen käymääni tutkintoa, täysin erilaisilta aloilta (ammattitutkinto ja AMK-koulutus) ja lisäksi erilaisia täydennyskursseja. Olen hypännyt omalta mukavuusalueeltani pois useammin kuin kerran ja alaa olen vaihtanut monen monta kertaa. Olen tehnyt vaihtuvien tilanteiden mukaan sellaista työtä, mitä olen milloinkin onnistunut saamaan. On tullut epätoivon hetkinä kokeiltua myös epämääräisen palkkausmallin puhelinmyyntihommia, joista ei todellakaan tullut tiliä. Olisin saanut tyrkytettyä puhelimitse vaikka minkälaista lehteä ja pilleriä, mutta oma moraalikäsitykseni ei antanut myöten pakkomyydä vanhuksille, tai muille hieman epävarman kuuloisille tapauksille yhtään mitään. Ja hei, jollei edes itse usko myymäänsä tuotteeseen, on ihan turha yrittää sitä myydäkään. Ainakaan en itse pysty katsomaan peiliin sen jälkeen, muista en tiedä.

Työurani alussa olin ensin yli 5 vuotta erään yrityksen palveluksessa, josta lähdin itse puolisoni yritykseen mukaan. Yrittäjyyttä kesti kymmenisen vuotta, kunnes vuonna 2007 tuli seinä eteen ja yritystoiminta päättyi. Viimeiset 9 vuotta olen opiskelun ohella ja sen jälkeen tehnyt erilaisia pätkähommia. Oli joukossa myös jokunen ns. vakituinen työ, mutta yksi päättyi siihen, että nuori yritys kaatui ensimmäisen puolivuotisen toimintansa aikana ja se siitä sitten. Toinen vakipaikka tyssäsi siihen, että minut palkannut henkilö totesi tehneensä virheen - olinkin heille liian kallis (vakituinen, täysiaikainen ja tessin mukaan palkkataulukon korkeimmassa pykälässä), joten minut irtisanottiin koeajan puitteissa (ja tilalle palkattiin edullisempia määräaikaisia osa-aikaisia työntekijöitä). Kolmas loppui siihen, että minut palkannut henkilö ei itse asiassa ollut minut palkanneen yrityksen työntekijä (selvisi jälkeenpäin, omituinen kuvio, tiedän..) ja loppupeleissä syystä tai toisesta minut irtisanottiin koeajalla - siinä taisi olla vähän nokittelua puolin ja toisin näiden kahden yrityksen välillä ja minä olin aika oiva (syytön) kiistakapula siihen soppaan. No, voipahan ainakin todeta että kaikkea on tullut nähtyä!

Merkilliseltä tuntuu, että ei vaan tahdo löytyä töitä. Siis tiedättehän, sellaisia oikeita töitä, joista maksetaan kohtuullista palkkaa. En tarvitse huippupalkkaa, yli 2000 euron kuukausipalkkaa en ole saanut koskaan. Toiveena on palkka jolla normaali ihminen elää ja saa vähän säästöön sukanvarteen ja joskus voisi vaikka käydä lomamatkalla etelän lämmössä. Ei kuulosta kohtuuttomalta, eihän? Ei minustakaan.

Pari vuotta sitten jäin ensimmäistä kertaa vähän pidemmäksi aikaa työttömäksi, olin reilun vuoden työttömänä. Viime kesänä sain taas muutamaksi kuukaudeksi töitä paikasta jossa olen ollut ennenkin, mutta heillä ei ole mahdollisuutta palkata kuin kesäkaudeksi vähäksi aikaa. Viime kesän jälkeen en ole saanut töitä. Työhakemuksia olen lähettänyt satoja! Yritysten nettisivujen työnhakulomakkeita, avoimia hakemuksia mahdollisiin piilotyöpaikkoihin, hakemuksia ilmoitettuihin paikkoihin, kysellyt ystäviltä ja kylänmiehiltä, yrittänyt päästä erilaisiin rekrykoulutuksiin, joiden kautta voisi ehkä työllistyä, pitänyt silmät ja korvat avoinna.. mutta ei.

Kieltämättä tässä alkaa uupua, vaikka yritänkin uskotella itselleni että kyllä asiat tästä vielä järjestyvät. Televisiosta tulee ajankohtaisohjelmia ja uutisia, joissa työttömiä syyllistetään. Osoitetaan sormella, että soo soo - kohta teidät laitetaan kuriin, teidät laiskimukset ja työtä vieroksuvat yhteiskunnan elätit. Keppiä tiedossa! Semmoinenko minä sittenkin olen? En kai.. Mielestäni olen yrittänyt saada töitä ihan kiitettävästi. Minua itseänikin häiritsee suunnattomasti työttömänä oleminen. Seinät kaatuvat päälle, kun kökkii kotona ja naputtaa hakemusta hakemuksen perään. Olen kyllä opiskellut uutta kieltä viime syksystä lähtien, siinä toivossa että siitä olisi edes vähän apua työnhaussa. Ja ihan oman mielenterveytenikin takia on hyvä puuhata edes jotakin itseään kehittävää. Mitään ei voi kuitenkaan suunnitella, mitään uutta ei voi hankkia, paremman auton vaihtoa varten ei saa lainaa/rahoitusta, tai edes osamaksulla uutta pyykinpesukonetta kodinkonekaupasta. Minun onneni on avopuolisoni. Hänellä on vakituinen työpaikka, jonka palkalla pääosin elämme. Samalla avopuolisoni on epäonneni, sillä ilman häntä voisin muuttaa työn perässä muualle ja voisin päästä yhteiskunnan sylkykupin asemasta pois. Mutta enhän minä tietenkään rakastani jätä, eikä hänenkään kannata irtisanoutua vakituisesta työpaikastaan sen toivossa että muuttaisimme minun mahdollisen työni perässä muualle - etenkään tällaisina aikoina..

Silti yritän jaksaa hymyillä ja selitellä sukulaisille ja tuttaville, että ei - en ole löytänyt töitä. Kyllä, olen kyllä hakenut. Ja yritän olla avaamatta sanaista arkkuani bussissa, kun takanani istuvat tuntemattomat rouvat päivittelevät keskenään, että kyllähän tekevälle aina töitä löytyy, se on ihan itsestä kiinni. No ei nykyään löydy ja ei ole. Ainakaan aina. No, uusia työhakemuksia kirjoitellessa ja onnenpotkua odotellessa olen edelleenkin tilastojen täytteeksi niputettu työtön työnhakija.